Fortumin tuuliliiketoiminnan kehittäminen myötätuulessa

Fortumin tarkistettu strategia, joka julkistettiin helmikuun alussa, asetti aurinko- ja tuulivoiman strategiseksi kulmakiveksi. Fortumin tavoitteena on gigawattiluokan aurinko- ja tuulivoimaportfolio. Nämä teknologiat kehittyvät nopeasti. Samaan aikaan tekninen osaaminen on yhä tärkeämpää, kun tukiohjelmia lakkautetaan vähitellen ja uusiutuvan energian tuotannosta tulee yhä enenevässä määrin markkinaperusteista.

Fortumilla on jo useita aktiivisia tuulivoimahankkeita. Pohjois-Ruotsissa sijaitseva Blaikenin tuulivoimapuisto, jossa Fortum on ollut aktiivisesti mukana ensimmäisessä ja nyt lopullisessa neljännessä vaiheessa, tulee olemaan Euroopan suurimpia tuulivoimapuistoja (247,5 MW), kun kaikki sen 99 turbiinia ovat toiminnassa. Solbergissä, joka sekin on Pohjois-Ruotsissa, rakenteilla on 22 turbiinin tuulivoimapuisto, jonka asennettu teho on 75 MW. Kumpikin tuulipuisto on yhteishanke Skellefteå Kraftin kanssa. Fortumin osuus Blaikenissa on 15 % ja Solbergissa 50 %.

Venäjällä Fortum rakentaa parhaillaan maan ensimmäistä tuulivoimapuistoa. Puiston kapasiteetti on 35 MW ja sen odotetaan aloittavan tuotanto vuonna 2017. Se palvelee 620 000 asukkaan Ulyanovskin kaupunkia, joka sijaitsee 680 km Moskovasta kaakkoon.

Syyskuun lopussa Fortum allekirjoitti Arisen kanssa aiesopimuksen yli 200 MW:n Kölvallenin tuulivoimapuistohankkeen kehittämisestä ja mahdollisesta ostamisesta. Osto edellyttää vielä muun muassa, että kehittämishankkeen viimeinen vaihe toteutuu, että kaikki luvat saavat lain voiman sekä tarkastuksen ja sijoituspäätöksen Fortumilta.

Fortum on vakuuttunut, että tuulivoimasta tulee yksi kilpailukykyisimmistä energiantuotantomuodoista joillakin alueilla, etenkin kotimarkkinoillamme. Tuulivoimatuotanto voi olla kilpailukykyistä, kun investoimme tuulivoimapuistoihin sellaisissa paikoissa, joissa on erinomaiset tuuliolosuhteet ja joissa voimme kehittää synergioita jo olemassa olevan toimintamme avulla. Lisäarvoa voimme luoda tasapainottamalla tuulivoimatuotantoa vesivoimaresurssiemme kanssa. Mahdollisuus tasata tuulivoimatuotannon vaihteluita vesivoiman tuotannolla on tärkeää energiajärjestelmän kannalta. Tämä optimoiminen tulee olemaan entistä tärkeämmässä roolissa tulevaisuudessa, kun uusiutuvien energianlähteiden osuus energiajärjestelmästä kasvaa.

Blaikenin tuulivoimapuiston ensimmäinen vaihe rakennettiin vuonna 2011. Tämän hankkeen myötä olemme saaneet kokemusta tuulivoimapuistojen rakentamisesta ja tuuliturbiinien käyttämisestä. Voimme nyt hyödyntää tätä kokemustamme kehittäessämme tuulivoimatoimintojamme edelleen.

Solbergin tuulivoimapuisto tulee olemaan vaikuttava. Puiston huiput kohoavat lähes 120 metrin korkeuteen. Tämä tarkoittaa, että siipien kanssa kokonaiskorkeus on 180 metriä. Vertailukohtana voidaan pitää Pohjoismaiden korkeinta rakennusta, 190 metriä korkeaa Malmön Turning Torsoa. Solbergin tuulivoimalan ensimmäisten voimaloiden suuret perustukset valettiin syyskuussa. Tuulivoimapuiston mittasuhteita voi olla vaikea arvioida, etenkin jos se sijaitsee puuttomalla tunturilla, mutta silti pian 99 turbiinia käsittävä Blaiken on vaikuttava näky.

Tulevaisuuden tuulivoimainvestointiemme painopiste on nyt Nordpool-alueella ja Venäjällä. Pohjoismaisessa markkinaperusteisessa ympäristössä meillä on vesivoimaresurssimme ja asiantuntemuksemme ennustamisessa, tuotannon suunnittelemisessa ja kaupankäynnissä, mikä on tärkeää energian myynnin optimoimisen kannalta Nordpool-markkinoilla ja hintariskien hallinnan kannalta. Venäjällä mahdolliset investointimme aiotaan tehdä toimitussopimusten puiteohjelmaan.

Philippe Stohr, Fortumin tuulivoimasta vastaava

wind-blog-500x333