Päästöjen hinnoittelu on kaiken A ja O

Arto_Räty-60x60Posted by: Arto Räty
7.2.2018

On ollut ilo huomata, kuinka valtiovaltamme ylin johto on viime aikoina korostanut laajalla rintamalla päättäväisiä toimia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Tasavallan presidentti piti virkaanastujaispuheessaan ilmastonmuutoksen hillintää lähivuosien tärkeimpänä asiana. Eduskunnan puhemies  totesi vastauspuheessaan, ettemme osaa tarkalleen ennakoida, kuinka poliittiset toimenpiteet ilmastonmuutosta hidastavat. Valtiovarainministeri ehdotti (HS 2.2.2018) ilmastonmuutoksen ehkäisyä ohjaavaksi tavoitteeksi budjetissa.

On hienoa, että Suomi on aktivoitumassa ilmastopolitiikassa. Fortum tukee tätä suuntaa täysillä. Ilmastonmuutoksen hillintä on strategiamme ytimessä ja missionamme on edistää yhdessä asiakkaidemme ja yhteiskunnan kanssa muutosta kohti puhtaampaa maailmaa ja energiantuotantoa.

Muutos ei kuitenkaan tapahdu riittävän nopeasti ilman markkinoita. Päättelyketju on yksinkertainen. Ilmastonmuutoksen hillintä on niin valtava urakka, ettei sitä tehdä valtioiden budjettirahoituksella, vaan siihen tarvitaan yksityistä rahaa. Yrityksille toimenpiteiden on puolestaan oltava taloudellisesti kannattavia. Ja ilmastonmuutoksen hillintään tähtäävät toimet saadaan kannattaviksi vain riittävän korkealla päästöjen hinnalla.

Petteri Orpo osui asian ytimeen todetessaan, että päästöjen vähentämisen tulee tapahtua ennakoitavasti ja kustannustehokkaasti. Tämä on meille yrityksille kaiken a ja o. Sääntelyn tulee olla ennakoitavaa ja mahdollistaa markkinaehtoiset ratkaisut.

Fortumin mielestä EU:n päästökauppajärjestelmä on päästöjen vähentämisen keskeisin työkalu.

Päästökauppaa on vastikään uudistettu – mielestämme onnistuneesti – vuoteen 2030 saakka. Nyt pitää antaa sen toimia ja uskoa siihen. Kansallinen päällekkäinen ohjaus – kuten kivihiilen kielto – vesittää pahasti päästökauppaa. Mikäli kansallisia toimia kuitenkin toteutetaan, olisi vaikutusta päästökauppaan neutraloitava mitätöimällä päästöoikeuksia markkinoilta.

Päästökaupan ulkopuolella hiilidioksidipäästöihin perustuva verotus on tarkoituksenmukainen keino ohjata kuluttajien ja yritysten päätöksiä kohti vähäpäästöisempää yhteiskuntaa.

EU:n ilmastosääntelyä on päästökaupan uudistuksen jälkeenkin tarpeen edelleen kehittää. Ennakoitavuuden parantamiseksi EU:n ilmastotavoite tulisi asettaa Pariisin sopimuksen tavoitteen mukaiseksi mahdollisimman pian ja samalla luoda ennakoitava ja kustannustehokas päästövähennyspolku vuoteen 2050 saakka. Useat jäsenmaat (mm. Hollanti sekä naapurimme Ruotsi ja Tanska) ovat jo ehdottaneet EU:n kunnianhimon nostoa ja Suomi voisi liittyä tähän joukkoon.

Kannustamme ministeri Orpoa täysillä hänen pyrkimyksissään toimia yhdessä muiden Pohjoismaiden kanssa päästöjen hinnoittelun vahvistamiseksi. Suomalaisen elinkeinoelämän ja tutkimusorganisaatioiden järjestö Climate Leadership Coalition (CLC) teki kesäkuussa 2017 Maailmanpankille ehdotuksen hankkeesta globaalin päästöjen hinnoittelun kehittämisestä. Toivomme ministeri Orpon ja muiden Pohjoismaiden ministereiden tukevan tätä hanketta.

Suomi – kenties yhdessä Ruotsin ja muiden Pohjoismaiden kanssa – voisi laajemminkin ottaa EU:n ilmastojohtajan roolin nyt, kun se Brexitin myötä on vapautumassa. Suomen EU-puheenjohtajuus ensi vuonna tarjoaa mahdollisuuden profiloitua suunnannäyttäjäksi – meillä on siihen kaikki edellytykset.

Arto Räty
Johtaja, viestintä ja yhteiskuntasuhteet

Energiapolitiikka EU Päästökauppa Suomen energiapolitiikka

Kunnianhimoiset ilmastotoimet ovat tervetulleita vaan ei päästökaupan kustannuksella

Merja PaavolaPosted by: Merja Paavola
11.1.2018

 

Ministeri Kimmo Tiilikainen tuli äskettäin näyttävästi julkisuuteen ehdotuksella, jonka mukaan Suomen tulisi päästä eroon kivihiilestä jo vuoteen 2025 mennessä. Tavoite on kunnianhimoinen, ja kiristää jo hallitusohjelmassa mainittua tavoitetta luopua kivihiilen käytöstä energiatuotannossa.

On selvää, että mikäli otamme tosissamme ilmastonmuutoksen hillinnän, on kivihiilen ja muiden saastuttavien polttoaineiden käyttö ennen pitkää lopetettava. Tuoreet raportit osoittavat, että ilmasto lämpenee hälyttävää vauhtia. Onkin todennäköistä, että nyt sovitut toimet eivät tule riittämään ilmaston lämpenemisen pysäyttämiseksi kahteen celsiusasteeseen, puhumattakaan Pariisiin ilmastosopimuksen linjaamasta 1,5 celsiusasteen tavoitteesta. Ennusteet ilmastopakolaisten kasvavasta määrästä tai kuvat nälkiintyneestä jääkarhusta luovat pelottavia tulevaisuudenkuvia. Niitä on odotettavissa lisää, ellei kiihtyvää ilmakehän lämpenemistä saada pysäytettyä.

On hienoa, että myös Suomi on nyt aktivoitumassa ilmastopolitiikassa ja haluaa vähentää kasvihuonekaasupäästöjä jopa EU:n asettamia tavoitteita enemmän. Tekisi melkein mieli sanoa: vihdoinkin. Suomi kun ei varsinaisesti ole kuulunut edelläkävijöihin EU:n ilmastopolitiikkaa ja sen keskeisintä työkalua eli päästökauppajärjestelmää koskevissa neuvotteluissa. Toisin ovat toimineet esimerkiksi naapurimme Ruotsi ja Tanska ajaessaan EU:lle kunnianhimoisia ilmastotavoitteita. Suomi pikemminkin on kuulunut maaryhmään, joka on kantanut neuvotteluissa enemmän huolta hiilivuodosta kuin hiilidioksidipäästöistä.

Kansallinen käsiohjaus vie EU:n päästökaupalta voimia

Kun puhutaan päästökaupan piiriin kuuluvasta sähkön- ja lämmöntuotannosta, kannattaisi Suomen kanavoida ilmastopoliittinen kunnianhimo EU:n päästökaupan kehittämiseen, ei kansalliseen käsiohjaukseen. Paradoksaalista kyllä, ehdotetun hiilenkäyttökiellon kaltaiset kansalliset ja EU:n päästökaupan kanssa täysin päällekkäiset politiikkatoimet ovat syypäitä EU:n päästökauppamekanismin heikkoon ohjausvaikutukseen. Päästökauppa ei ole aidosti pystynyt kannustamaan energia-alaa tai muuta teollisuutta vähäpäästöisempään suuntaan, koska markkinoille kertynyt päästöoikeuksien ylitarjonta on painanut päästöoikeuden hintaa alas.

EU:n päästökauppadirektiivin uudistuksesta saatiin vihdoin viime vuoden lopulla aikaan sopu, jonka myötä järjestelmä tehostuu ja CO2-hinnan ohjausvaikutus on parantumassa. Siksi onkin valitettavaa, jos nyt innovoidaan uusia päästökaupan kanssa päällekkäisiä mekanismeja ilman, että niiden vaikutukset kompensoidaan päästökaupassa. Kansallisille toimillekin kun on runsaasti tilaa. Niitä tarvitaan päästökaupan ulkopuolisten sektoreiden – liikenne, maatalous, rakennusten erillislämmitys yms. – päästöjen vähentämisessä tai niiden siirtämisessä päästökaupan piiriin. Tuolloin toimet myös johtaisivat aitoihin päästövähennyksiin.

Päästökauppa on aidosti markkinaehtoinen mekanismi – uskotaan siihen!

EU:n päästökaupan hienous on siinä, että se on aidosti teknologianeutraali, EU-laajuinen ja markkinaehtoinen mekanismi. Se on täydellinen vastakohta hiilen alasajolle, joka kohdistuu vain yhteen polttoaineeseen, on aidosti kansallinen ja täysin  valtiojohtoisesti ohjattu toimenpide.

Me Fortumilla uskomme edelleen markkinaehtoisen päästökaupan nerokkuuteen. Haluaisimme siksi ohjata sekä Suomen että muun EU:n paukut päästökaupan kehittämiseen kansallisen käsiohjauspolitiikan sijaan. Ministeri Tiilikaisen ehdottama kivihiilen käyttökielto Suomessa ei todennäköisesti vähentäisi EU:n päästökauppasektorin päästöjä lainkaan, koska EU:lla on yhteinen päästökatto. Jos joku tekee tämän katon alla suunniteltua enemmän, voi joku toinen päästellä alhaisemman päästöoikeushinnan turvin hieman halvemmalla.

Vain päästöoikeuksien mitätöinnillä päästöt vähenevät EU:ssa aidosti

Suomi ei suinkaan ole ainoa EU-maa, jossa poliittinen paine on ajamassa kivihiilen käyttöä alas. Esimerkiksi Alankomaiden uusi hallitus suunnittelee kivihiileen pohjautuvan energiantuotannon lopettamista asettamalla lattiahinnan CO2:lle veron muodossa. Samalla se on ilmoittanut aikeestaan neutraloida suunnitellun kansallisen toimenpiteen negatiiviset vaikutukset EU:n päästökauppajärjestelmään ostamalla vastaavan määrän päästöoikeuksia markkinoilta ja mitätöimällä ne.

Ruotsissa puolestaan on ollut esillä ns. buy & burn -malli, jossa valtio ostaisi päästöoikeuksia markkinoilta ja mitätöisi ne. Näin saataisiin niukkuutta päästömarkkinoille. Suomen ja muiden kunnianhimoisempaan ilmastopolitiikkaan pyrkivien maiden tulisikin ottaa tästä mallia. Vain päästöoikeuksien mitätöinnillä päästään lopputulokseen, jossa päästöt aidosti vähenevät EU:n päästökauppasektorilla. Vastikään hyväksytty päästökauppadirektiivi sisältää ns. vapaaehtoisen päästöoikeuksien mitätöinnin, jota kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa haluavat jäsenmaat voivat käyttää.

EU:n ilmastojohtajan paikka auki

Vuonna 2016 kivihiilen käytön päästöt päästökauppasektorilla olivat noin 8 miljoonaa tonnia CO2. Jos päästövähenemää vastaava määrä päästöoikeuksia mitätöitäisiin Suomen huutokaupattavista päästöoikeuksista, olisi menetys valtiolle vuosittain 80 miljoonan euron luokkaa (päästöoikeuden hinnalla 10 euroa) tai 160 miljoonaa (hinnalla 20 euroa). Kyseessä ei olisi Suomen kansantalouden kannalta kohtuuton kustannus. Samalla Suomelle tarjoutuisi tilaisuus osoittaa aitoa johtajuutta EU:n ilmastopolitiikassa. Nyt ehdotettu kivihiilen kielto jääkin ilmastopoliittisesti torsoksi, ellei samalla päätetä poistaa vapautuvia päästöoikeuksia markkinoilta.

EU:n komission tämän vuoden työohjelmassa on EU:n 2050 vähähiilisyystiekartan päivitys uusimpien tieteellisten raporttien pohjalta. Tämä tarjoaa Suomelle hienon tilaisuuden profiloitua vahvan ilmastopolitiikan tukijana EU:ssa. Tiekartan päivityksen yhteydessä tulisi avata keskustelu sekä 2030 ilmastotavoitteen kiristämisestä että kunnianhimoisen välitavoitteen asettamisesta vuodelle 2040. Brexitin myötä EU menettää yhden aktiivisimmista ilmastopolitiikan puolestapuhujista, joten tämä paikka on vapaana. Vaikkapa Suomelle yhdessä muiden pohjoismaiden kanssa.

Merja Paavola, johtaja, yhteiskuntasuhteet

 

Energiapolitiikka Ilmastonmuutos Päästökauppa

Uusiutuvalle sähkölle tuotantotukea vain ylimenokauden ajan

Posted by: Joonas Rauramo ja Simon-Erik Ollus
4.5.2017

Suomen hallituksen tavoitteena on pyrkiä fossiilisista polttoaineista puhtaaseen uusiutuvaan energiaan kustannustehokkaasti. Uusiutuvan sähkön tuotantoa aiotaan lisätä 2 TWh tukemalla kilpailukykyisimpiä investointeja vuosien 2018-2020 kilpailutuksissa. Energia- ja ilmastostrategiassa on linjattu, että tuotantotuki on ylimenokauden ratkaisu matkalla kohti markkinaehtoisuutta.

Maatuulivoima jo kannattavaa ilman tukiakin

Vaikka tuki on hallituksessa nimetty teknologianeutraaliksi, on julkinen keskustelu pyörinyt pitkälti tuulivoiman ympärillä. Näkemyksemme mukaan kustannustehokkain tapa edistää tuulivoiman lisärakentamista jatkossa on varmistaa sähkö- ja päästöoikeusmarkkinoiden tehokas toiminta. Tuolloin maatuulivoima on kilpailukykyistä ilman tukiakin.

Uusinvestoinneissa maatuulivoima on jo nyt edullisinta sähköntuotantoa Pohjoismaissa. Hyvillä alueilla tuotantokustannukset ovat Suomessakin noin 40 €/MWh. Ruotsissa – missä tuuliolosuhteet ja kustannustaso ovat aivan vertailukelpoisia Suomen kanssa –  hankkeita on toteutettu jopa alle 30 €/MWh markkinahinnoilla, joissa on jo mukana sertifikaatin hinta.

Tuulivoimatuotannon kustannusten odotetaan yhä laskevan ja esimerkiksi turbiinivalmistaja Nordex arvioi, että tehokkaammat turbiinit alentavat kustannuksia 13-31 % vuosina 2016-2020.

Tulevan uusiutuvan sähkön tukimekanismin tulee valmistaa alan toimijoita täyteen markkinaehtoisuuteen.

Liiketoimintariski kuuluu yrityksille – ei veronmaksajille

Tulevan uusiutuvan sähkön tukimekanismin tulee valmistaa alan toimijoita täyteen markkinaehtoisuuteen, missä sähkön tuottaja vastaa hintaan ja tuotannonvaihteluihin liittyvistä riskeistä. Kilpailutettu kiinteän preemion tukimalli, jossa tuottaja myy sähkön markkinoille ja saa markkinahinnan lisäksi kiinteän tuen megawattituntia kohden (x €/MWh) vastaa mielestämme parhaiten näitä periaatteita.

Tuulivoima-ala on liputtanut viime aikoina ns. liukuvan preemion puolesta. Siinä sähkömarkkinariski siirtyisi veronmaksajille ja investoijat tekisivät hankkeita alhaisemmalla pääoman tuotolla (kts. kuva).

preemiotKuva: Kiinteän preemion ja liukuvan preemion tukimallien perusperiaatteet

 

Mielestämme on yritysten – ei veronmaksajien – tehtävä kantaa liiketoimintariskit ja järjestää hankkeiden rahoitus. Tuulivoiman tuottajat voivat suojautua hinnanvaihteluilta markkinaehtoisesti esimerkiksi pitkän aikavälin sopimuksilla (PPA, Power Purchase Agreement) tai finanssijohdannaisilla, mikä mahdollistaa alhaiset rahoituskustannukset projekteille niiden omistusrakenteesta riippumatta. Markkinaehtoiset suojaukset toisivat myös lisää likviditeettiä futuuri- ja PPA-markkinoille ja tehostaisivat osaltaan markkinoiden toimintaa.

Kilpailutettava 2 TWh:n tuotanto on hyvin rajallinen, joten kilpailu pitää tuesta aiheutuvat lisäkustannukset veronmaksajille maltillisina. Näkemyksemme mukaan eri mallien kustannukset olisivat hyvin lähellä toisiaan, mutta kiinteän preemion mallissa selvästi paremmin ennustettavissa. Kustannusten kannalta on oleellista hyödyntää tuulipuistojen mittakaavaedut. Kilpailutuksia ei kannata pilkkoa liian pieniin huutokauppoihin ja 2-3 huutokauppaa onkin riittävä määrä 2 TWh:n kilpailutukseen. Tuki tulee rajata esimerkiksi 8-10 vuoteen, jotta sen vaikutukset markkinoilla jäävät kestoltaan lyhytaikaisiksi.

Nähtäväksi jää, millaiseksi teknologianeutraali tuki loppumetreillä muotoutuu. Tärkeää on joka tapauksessa muistaa, että vesi-, bio- ja aurinkosähkön tulee olla kilpailussa samalla lähtöviivalla tuulivoiman kanssa.

Joonas Rauramo, kehitysjohtaja, tuuli- ja aurinkoliiketoiminta, Fortum
Simon-Erik Ollus, johtaja, sähkökauppa ja tuotannonohjaus, Fortum

Energiamarkkinat Energiantuotanto Energiapolitiikka Sähköntuotanto Uusiutuvat energianlähteet

Takuuhintakaan ei korjaa energiamarkkinaa

Simon-Erik Ollus
Posted by: Simon-Erik Ollus
9.9.2016

St1:n energiajohtaja Jari Suominen nostaa esille energiamarkkinoiden haasteet kirjoituksessaan (TE 28/2016).  Suominen toteaa aivan oikein, että epävarmuus energia-alalla on kasvanut, mutta miksi? Poliittisen käsiohjauksen eli uuden tuotannon merkittävien tuotantotukien vuoksi sähkön markinahinta ei enää heijasta tarvittavan sähköntuotannon todellisia kokonaistuotantokustannuksia. Tuetulla sähköntuotannolla ei ole hintariskiä, eikä se joudu vastaamaan energiajärjestelmälle aiheuttamastaan epävarmuudesta. Markkinasignaalien välittämä viesti kysynnästä ei ohjaakaan uusiutuvan energian investointeja, vaan päätökset perustuvat saataviin tukiin.

Maallikkokin ymmärtää, että kaupallisen kahvilan pyörittäminen on vaikeaa, jos yhteiskunta jakaa kadun toisella puolella pullaa ja kahvia ilmaiseksi ohikulkijoille. Sähkömarkkina on tämän tapaisessa tilanteessa. Ennen pitkään kaikki kaupallinen tuotanto on pulassa, ja järjestelmään syntyy vakavia teho-ongelma.  Järjestelmästä häviää jousto, joka varmistaa tehon riittävyyden myös kylmimpinä pakkaspäivinä, kun aurinko ei paista eikä tuuli puhalla.

Suominen haluaa kilpailutetun takuuhinnan jatkossakin uudelle tuotannolle.  Takuuhinta kypsille teknologioille varmistaisi toki poliittisesti sovitun uuden volyymin syntymisen, mutta samalla se entisestään pahentaisi sähkömarkkinan toimivuutta. Syntyisi kahden kerroksen tuottajia. Toiset saavat valtiolta taattua tulovirtaa ilman vastuuta energiajärjestelmälle aiheuttamastaan epävakaudesta (kuten vaihtelevan tuulivoiman tapauksessa). Samalla tuotanto, joka pystyy vakauttamaan energiajärjestelmän ja varmistamaan toimitusvarmuuden, jätetään kärvistelemään markkinahinnan varassa.  Kansantalouden, toimitusvarmuuden tai investointi-ilmapiirin kannalta kyseinen skenaario ei ole optimaalinen.  Parempi olisi eheyttää energiamarkkinat ja antaa kaiken energiatuotannon toimia samoilla ehdoilla samoilla markkinoilla. Päästökauppa taas varmistaa, että energia-ala siirtyy kustannustehokkaasti päästöttömyyteen ja kasvattaa uusiutuvan energiatuotannon osuutta. Tämä olisi ehdottomasti kustannustehokkain tapa parantaa alan investointivarmuutta.

Simon-Erik Ollus
johtaja, sähkökauppa ja tuotannonohjaus, Fortum

Kirjoitus on julkaistu Talouselämä-lehden Tebatti-osiossa 2.9.2016 ja Talouselämän verkkosivuilla 9.9.2016

Energiamarkkinat Energiapolitiikka Kilpailukyky Suomen energiapolitiikka

Voiko kansallinen energiapolitiikka olla kustannustehokasta?

Esa Hyvärinen
Posted by: Esa Hyvärinen
27.6.2016

Suomen hallituksen energia- ja ilmastostrategian perusskenaario valmistui jokunen aika sitten. Samalla käynnistyi elokuun loppuun jatkuva jakso, jonka aikana jokaisella meistä on tilaisuus kommentoida ja ehdottaa politiikkatoimia, joiden avulla Suomi voi täyttää EU:n 2030 energia- ja ilmastotavoitteensa.

Ylätason tavoitteena Suomen hallituksella on pyrkiä fossiilisista polttoaineista hiilettömään, puhtaaseen ja uusiutuvaan energiaan kustannustehokkaasti. Tuemme Fortumissa vahvasti tavoitetta vähentää merkittävästi hiilidioksidipäästöjä energiantuotannossa alleviivaten sanaa ”kustannustehokkaasti”.

Mihin omaan napaan tuijottelu riittää energiamarkkinoilla?

Mielestämme kansallinen keskustelu energia- ja ilmastotavoitteesta on tärkeää, jotta kunkin maan luontaiset vahvuudet – kuten Suomessa bioenergia – voidaan perusteellisesti arvioida. Tällä tavoin voidaan luoda käsitys siitä, mitkä ovat juuri meidän vahvuutemme ja potentiaalimme vähähiilisen energiatulevaisuuden rakentamisessa. Ja nimenomaan kustannustehokkaasti.

Kustannustehokkuutta haettaessa pelkkä kansallinen näkökulma ei kuitenkaan riitä. Näemme Fortumissa, että tulevaisuudessa alueellisen yhteistyön merkitys energiamarkkinoilla kasvaa. Siksi kansallisissa strategioissa tulee nähdä laajempi kokonaisuus kuin vain oman maan rajat.

Tarvitsemme valmiutta koordinoida energia- ja ilmastopolitiikkaa alueellisesti, yhdessä Pohjoismaiden, Baltian ja EU:n kesken.

Markkinoiden yhteinen kehittäminen on kuluttajan etu

Toimivat alueelliset sähkömarkkinat tuovat merkittäviä kilpailukyky- ja hyvinvointihyötyjä. Hyvänä esimerkkinä ovat yhteiset Pohjoismaiset sähkömarkkinat. Fortumin tekemän laskelman mukaan vuodesta 2000 alkaen suomalaiset kuluttajat ovat hyötyneet pohjoismaisesta sähkön tukkumarkkinasta vähintään 20 miljardia euroa verrattuna siihen, että Suomen sähköhuolto olisi ollut pelkästään kansallisen sähkömarkkinan varassa.

Markkinoiden hyödyntämisessä on kuitenkin jääty puolitiehen, sillä kytkös tukku- ja vähittäismarkkinoiden välillä on puutteellinen. Kaikkien Pohjoismaiden on kehitettävä vähittäismarkkinoitaan voidakseen aidosti hyödyntää älyverkkojen ja digitalisaation tarjoamia mahdollisuuksia. Kehitystyötä voi jokainen maa toki tehdä erikseen, mutta ratkaisujen kaupalliseen hyödyntämiseen kansalliset vähittäismarkkinat ovat Pohjoismaissa turhan pieniä. Yksin tehdessä erityisesti kuluttajille merkittäviä tehokkuushyötyjä jää saamatta.

Mainettaan parempi päästökauppa ohjaa jo oikeaan suuntaan

On myös muistettava, että Suomi kuuluu EU-laajuiseen päästökauppajärjestelmään ja kansallisissa toimissamme tulee välttää päällekkäistä ohjausta päästökaupan kanssa. Myös verotuksen tulee olla linjassa energia- ja ilmastopoliittisten tavoitteiden kanssa. Jos päästöttömiä sähköntuotantomuotoja halutaan kannustaa, ei niitä tule verottaa muita enemmän esimerkiksi korkeammalla kiinteistöverolla.

Päästökauppa on mainettaan parempi työkalu. Toki sen lisäksi tarvitaan myös muita toimenpiteitä kuten kannustimia uusien innovaatioiden kehittämiseen ja kaupallistamiseen. Määrälliset tavoitteet päästöille, uusiutuvalle energialle tai energiatehokkuudelle pitäisi kuitenkin kohdistaa päästökaupan ulkopuolisille sektoreille, kuten esimerkiksi liikenteelle, rakennusten erillislämmitykselle ja jätehuollolle.

On hyvä tiedostaa, että vaikka Suomi lopettaisi kokonaan hiilen käytön sähkön ja kaukolämmön tuotannossa, ei se vähentäisi päästöjä, sillä kansallisella päätöksellä ei ole vaikutusta EU-tasolla asetettuun päästökattoon. Suomen päätös tekisi vain tilaa joillekin muille lisätä päästöjään. Vähän kuin siirtäisi Espoon Suomenojan voimalaitoksen Kirkkonummelle ja sanoisi Espoon päästöjen vähentyneen.

Toisaalta, jos päästökaupan ulkopuolelta siirretään päästöjä päästökaupan piiriin, on vähennys täysimääräinen. Jos esimerkiksi kaikki Suomen autot muutettaisiin sähköautoiksi, ei päästökaupan katto siitä nousisi ja polttomoottoriautojen aikaisemmat päästöt poistuisivat kokonaan. Päästökauppamaailmassa sähköauto on siten täysin päästötön riippumatta sähkön tuotantotavasta. Liikenteessä ovatkin strategian tavoitteiden kannalta kaikkein isoimmat haasteet, joiden taklaamiseksi tarvitaan kansallisia toimia, kuten juuri sähköisen liikenteen edistämistä.

Tukirahaa jatkossa vain uusien teknologiaratkaisujen kehittämiseen

On ihan oikeasti tärkeää, että energiapolitiikka ja lainsäädäntö, jolla tavoitteisiin pyritään, on mahdollisimman markkinalähtöistä.

Tukirahaa pitäisi varata vain lupaaville teknologioille, jotka eivät ole vielä kypsiä houkuttelemaan investointeja markkinaehtoisesti.

Vaikka nyt on jo linjattu tulevan tukimekanismin ominaisuuksia, olisi kuitenkin tärkeämpää ensin päättää siitä, mikä on Suomen tavoite. Jos halutaan edistää uusiutuvaa sähköntuotantoa, niin tehokkain keino olisi vahvistaa päästökaupan ohjausvaikutusta. Jos taas pääfokus on öljyn käytön vähentämisessä – kuten hallitusohjelman tavoitteet antavat ymmärtää – tarvitaan kansallisia toimia muun muassa sähköisen liikenteen edistämiseksi ja kaukolämmön kilpailukyvystä huolehtimiseksi.

Kustannustehokkuus on hyvä pitää mielessä myös skenaariotarkastelussa, jossa mietitään 100-prosenttisesti uusiutuvaan sähköön perustuvaa vaihtoehtoa vuoteen 2050 mennessä. Siinä on toki mietittävä paitsi uusiutuvaan energiaan siirtymisen kustannukset ja energiaturvallisuuden varmistaminen, myös kustannukset, jotka seuraavat siitä, että Suomessa suljettaisiin toimivia ydinvoimalaitoksia ennen niiden käyttöiän päättymistä.

Esa Hyvärinen
Johtaja, yhteiskuntasuhteet, Fortum

 

Energiapolitiikka Kilpailukyky Suomen energiapolitiikka Uncategorized Uusiutuvat energianlähteet

Integroidun sähkömarkkinan arvo Suomelle

Tuomas_Harju-60x60 Posted by Tuomas Harju, 31.3.2016

 

Sähköntuonnilla ja rajasiirtokapasiteetilla on merkittäviä rahallisia hyötyjä Pohjoismaille – etenkin Suomelle. Kansallinen energiapolitiikka on kuitenkin dominoinut viimeaikaista keskustelua alueellisen tehokkuuden ja toimivuuden parantamisen sijaan. Taloudellisesta näkökulmasta katsottuna kansalliset ratkaisut eivät ole erityisen kannattavia, koska pohjoismainen energiajärjestelmämme toimii alueellisesti hyvin tehokkaasti eri tuotantomuotojen täydentäessä toisiaan. Arvioidaksemme pohjoismaisesta järjestelmästä koituvaa hyötyä mallinsimme Suomen sähköntuotantojärjestelmän ilman pohjoismaisia siirtoyhteyksiä tai muita tuontimahdollisuuksia – itsenäisenä markkina-alueena.

Tavoitteena oli rakentaa yksinkertainen malli, joka olettaa, että markkinat toimivat tehokkaasti ja markkinoilla vallitsee täydellinen tieto polttoaineiden hinnoista. Vesi- ja tuulivoimalle käytettiin toteutuneita energiamääriä. Mallissa investointipäätöksiä koskevaa tietoa rajoitettiin kuitenkin siten, että malli näkee polttoaineiden ja hiilidioksidin hinnat vain muutamaksi vuodeksi eteenpäin. Lisäksi investointipäätös tehdään ainoastaan, jos markkinahinnan nähdään kattavan laitoksen kulut pitkällä aikavälillä. Käytännössä tästä seuraa, ettei markkinoilla ole ylikapasiteettia ja voimalaitokset ovat kannattavia. Mallin aloitusvuodeksi valittiin vuosi 2000, jonka jälkeen mallin annettiin rakentaa uutta sähköntuotantokapasiteettia kokonaiskysynnän kattamiseksi. Investointipäätökset perustuvat polttoaineiden senhetkiseen hintaan sekä teknologioiden keskinäisiin kustannuksiin.

Kuva1_polttoainejakauma

Kuva 1: Mallinnettu sähköntuotannon polttoainejakauma ja 2015 toteuma

Mallinnuksen tulokset kuvaavat hyvin energiajärjestelmässä ja polttoaineiden hinnoissa tapahtuneita muutoksia: Ensimmäisinä vuosina kaasu oli hinnaltaan kilpailukykyisin polttoaine, minkä seurauksena malli rakensi suhteellisen paljon kaasuvoimalaitoskapasiteettia siirtoyhteyksien puuttumisesta johtuvaan kapasiteettialijäämään. Myöhemmin kaasun kilpailukyky romahti hiileen verrattuna ja rakennettujen voimalaitosten tuotanto korvautui uusilla sekä vanhoilla hiililaitoksilla, mikä vastaa hyvin nykyistä tilannetta Suomessa. Pohjoismaisessa energiajärjestelmässä sähkön hinta määräytyy pääosin vesivoiman arvostuksen mukaan, kun taas mallissa määräävä tekijä on hiililauhteen marginaalikustannus (kaasulauhde mallinnuksen alkuvuosina), koska halpaa norjalaista ja ruotsalaista vesivoimaa ei ole Suomessa saatavilla.

Lopputulemana Suomen sähkönhinta olisi ollut n. 16 €/MWh korkeampi vuosina 2000-2015 ilman pohjoismaista siirtokapasiteettia ja muita tuontimahdollisuuksia. Kumulatiivisesti tämä tarkoittaisi yli 20 miljardin euron eroa alueellisen ja kansallisen sähköntuotantojärjestelmän välillä sekä merkittäviä hyvinvointitappiota. Voidaan myös ajatella, että Suomessa olisi rakennettu enemmän ydinvoimaa, mutta hintaero olisi tällöin laskenut yhdellä uudella laitoksella ainoastaan 2-4 €/MWh, koska fossiilinen lauhdevoima määrittäisi edelleen hinnan sähkömarkkinoilla. On hyvä huomioida, että todellisuudessa sähkönhinta on ollut laskussa viime vuosina pohjoismaisen ylikapasiteetin takia, mikä kasvattaa hintaeroa. Tästä huolimatta pohjoismaisen energiamarkkinan edut ovat huomattavia kansalliseen nähden.

Kuva2_kustannusero

Kuva 2: Kustannusero kansallisen ja pohjoismaisen sähkömarkkinan välillä

On todennäköistä, että omavaraisuus sähköntuotannossa lisäisi energian huoltovarmuutta Suomessa, mutta millä hinnalla? Korkeampi sähkön hinta ja riippuvaisuus fossiilisten polttoaineiden tuonnista olisivat yhteiskunnalle merkittäviä kustannuseriä. Meidän tulisi osin populistisesta julkisesta keskustelusta huolimatta miettiä, uskommeko kansallisen sähkömarkkinan hyötyihin vai pohjoismaiseen ja Euroopan laajuiseen markkinaan – uskommeko jäykkään ja kalliiseen vai joustavaan ja tehokkaaseen.

Tuomas Harju
Markkina-analyytikko, Fortum

 

Energiamarkkinat Energiantuotanto Energiapolitiikka Kilpailukyky Suomen energiapolitiikka Uncategorized

Tiukka ilmastotavoite parantaa kilpailukykyä

Kari Kankaanpää Posted by: Kari Kankaanpää 16.3.2016

Pariisissa joulukuussa solmittu kansainvälinen ilmastosopimus käynnisti ilmastopolitiikan uuden aikakauden. Viimeistään nyt suunta on selvä ja kaikki maailman maat ovat samassa veneessä kohti yhteisesti sovittua päämäärää. Ilmastotalkoot synnyttävät valtavat puhtaan teknologian markkinat, jotka jaetaan lähivuosina. Meillä on luontaisia vahvuuksia kuten biotalous ja energiateknologia. Suomi on hyvissä asemissa nappaamaan isojakin markkinaosuuksia, mutta menestymme vain olemalla vikkeliä.

Suomessa tulisi nyt käyttää kaikki keinot osaamisen parantamiselle, referenssien aikaansaamiselle ja teknologian kaupallistamiselle. Yrityksiä on kannustettava jalostamaan, kaupallistamaan ja investoimaan. Uusien teknologioiden kehittämistä on tuettava, vaikkapa päästökaupan huutokauppatuloilla. Tämä lisäisi cleantech-teollisuutemme kilpailukykyä ja mahdollistaisi suomalaisen osaamisen viennin maailmalle entistä laajemmassa määrin. Oppia voisimme ottaa vaikkapa Kaliforniasta, jossa on vuosina 2013-2015 ohjattu jo lähes miljardi euroa päästökauppatuloja puhtaan teknologian kehittämiseen.

EU:n ilmastopolitiikan tärkein ohjauskeino, päästökauppa, on saatava keskiöön. Näin saamme entistä paremmat taloudelliset kannustimet yrityksille siirtymisessä kohti vähäpäästöistä yhteiskuntaa. EU:n päästötavoitetta tulisi tiukentaa nopeasti, jotta ohjausvaikutus tehostuisi. Komission 2.3.2016 julkaisema tiedonanto ehdottaa tavoitteiden muutoksia vasta 2020-luvulla. Tässä hukataan aikaa, eikä paranneta ilmastopolitiikan ennustettavuutta. Kansallisten lillukanvarsien sijaan meidän tulisi katsoa EU-tason kokonaisuutta ja vahvistaa yhteisiä toimia.

Uusiutuvien energiantuotantoteknologioiden kustannukset ovat koko ajan laskusuunnassa eli tätä tuotantoa tulee markkinoille ilman mitään tukiakin. Samalla päästöt vähenevät. EU näyttää saavuttavan vuoden 2020 tavoitteen etuajassa ja ylittävän tavoitteen aikanaan selvästi.

Kansainvälinen yhteisö pyrkii 1,5 asteen tavoitteeseen, mikä edellyttää EU:n aiemmin asettaman 80-95% tavoitehaarukan yläpään saavuttamista vuoteen 2050 mennessä. Yksinkertaisella laskutoimituksella ja ottaen huomioon, että EU saavuttaa lähes 30% päästövähennyksen jo vuoteen 2020 mennessä, voidaan päätellä vuoden 2030 tavoitteen asettuvan välille 45-50%. Vuoden 2040 tavoite on myös syytä määritellä jo seuraavan vuosikymmenen alkupuolella.

Sekä EU:n päästökauppadirektiivin uudistus että päästökaupan ulkopuolisten sektoreiden ns. taakanjakosopimus ovat käsittelyssä kuluvan vuoden aikana ja päätökset niistä tehtäneen vuoden 2017 puolella. Nyt on siis oiva mahdollisuus asettaa pitkäjänteiset ja kokonaisvaltaiset päästötavoitteet ja luoda näin edellytykset eurooppalaisen teknologian ja osaamisen viennille. Tässäkin pätee vanha totuus: nopeat syövät hitaat.

 

Kari Kankaanpää, ilmastoasioiden päällikkö

Kirjoitus on julkaistu Maaseudun Tulevaisuuden Lukijalta -palstalla 16.3.2016

Climate change Energiapolitiikka EU Ilmastonmuutos Kilpailukyky Päästökauppa Uusiutuvat energianlähteet