Now it’s time to take action – climate change won’t wait

PekkaLundmark-60x60Posted by: Pekka Lundmark
26.11.2018

The Intergovernmental Panel on Climate Change (IPCC) put out an alarming message in October: the future of our planet will be decided within the next twenty years. The scientific community’s report also contains hope: climate change can be solved, but we must act here and now.

There must be an immediate and steep reduction in greenhouse gas emissions in order to limit global warming to 1.5 degrees. According to the IPCC, carbon dioxide emissions and carbon sinks must be equal in magnitude by 2050.

On a journey towards the decades of electricity

Globally, greenhouse gas emissions from energy production and use account for about 2/3 of all emissions caused by humans. In Europe, and especially in the Nordic countries, there has been an active effort to reduce emissions from electricity production.

However, electricity’s share of final energy consumption is only about 20%, and that’s why decarbonising electricity production alone doesn’t go very far. But the solution may be in the electrification of society.

Emissions-free electricity can help to reduce emissions in other sectors: in heating, transportation and industry. This development is supported also by new technology solutions that boost energy efficiency. Even though the overall use of energy in Europe is estimated to decrease in the future, the use of electricity will increase significantly with this development. Our European sector association, Eurelectric, has recently noted that increasing electricity’s share of energy consumption in the EU to 60% could decrease emissions in the EU by 95%.

In the push towards the 1.5-degree world, we must also advance a transition towards more sustainable production and recycling of materials. Resource-use efficiency must be improved by, e.g., utilising biomass primarily in the production of high-value materials and products. However, burning forest industry by-products unsuitable for this purpose, like logging residues, will be justified still for a long time when it is a replacement for coal.

The IPCC also highlights nuclear power in curbing climate change. In all 1.5-degree scenarios, the amount of electricity produced with nuclear power must increase manifold, globally, by 2050.

EU climate strategy must lead the way

This week the EU Commission will publish its long-term climate strategy. I think this is a great opportunity to show climate leadership and to set a target of a carbon-neutral Europe by 2050. It is also important to plan a cost-efficient emissions reduction path towards that target and to set rational intermediate goals for 2030 and 2040. Clear and ambitious targets are vitally important for companies planning investments, and they also impel other countries.

For Europe’s competitiveness, it’s important that reducing emissions is cost efficient. The best solution is to harness the markets to support a sustainable energy system because it will take more than public funding to solve climate change. Private capital finds the best ways to reduce emissions when there is a financial incentive to do so, i.e. a high enough price on emissions.

So it is imperative that the EU trusts its emissions trading system (ETS) and develops it further, e.g. in conjunction with the checkpoints in the 2020s. This means tightening the emissions ceiling in line with the set targets. If member states decide to implement overlapping national steering mechanisms such as various bans on fossil fuels or taxes on emissions, it is very important that their impact is neutralised by reducing the number of emission rights in the market. Otherwise well-meaning measures in one country may facilitate increasing emissions in another. The best solution would be to direct additional steering mechanisms to sectors outside the ETS such as transportation.

At the same time, the EU must be active with other continents to expand emissions pricing in order to lower the risk of carbon leakage and to level the competitive playing field.

The scientific community’s messages must be integrated in company strategies

Climate change is estimated to be the biggest global change for companies since the mainstreaming of information technology. In fact, climate change has already become a part of business for many companies by creating new growth and opening new opportunities. And for an increasing number of them, it has become a matter of survival.

At Fortum, climate change was identified early on as a megatrend driving our business strategy. In conjunction with our latest strategy update, we did a scenario analysis in which we assessed the energy system’s development at various global temperatures. Our company’s vision “For a cleaner world” conveys the message that we want to lead the change towards a low-emissions energy system and the optimal use of resources. Our customers, shareholders, financers, and other stakeholders encourage and demand us to develop new and increasingly better solutions.

We at Fortum are aiming for a climate-neutral energy system, and we believe that the 1.5-degree world is still technically possible. But in such a way that we can simultaneously ensure energy’s security of supply in all conditions and keep the costs reasonable. We hope that the political decisions made in different countries, in the EU, and globally support this goal and that we together achieve a low-emissions energy system through means – and at costs – that are realistic.

Pekka Lundmark

Nyt on aika toimia – ilmastonmuutos ei odota

PekkaLundmark-60x60Posted by: Pekka Lundmark
26.11.2018

Kansainvälinen ilmastopaneeli IPCC antoi lokakuussa pysäyttävän viestin: maapallomme tulevaisuus ratkaistaan seuraavan parinkymmenen vuoden aikana. Tiedeyhteisön raportti sisältää myös toivoa: ilmastohaaste on ratkaistavissa, mutta meidän tulee toimia tässä ja nyt.

Jotta maapallon lämpeneminen voidaan rajata 1,5 asteeseen, kasvihuonekaasupäästöt on saatava välittömästi jyrkkään laskuun. IPCC:n mukaan hiilidioksidipäästöjen ja hiilinielujen tulee olla yhtä suuret vuosisadan puolivälissä.

Matkalla kohti sähkön vuosikymmentä

Energian tuotannon ja kulutuksen kasvihuonekaasupäästöt ovat globaalisti noin 2/3 kaikista ihmisten aiheuttamista päästöistä. Euroopassa ja etenkin Pohjoismaissa sähköntuotanto on toiminut aktiivisesti päästöjen vähentämiseksi. Sähkön osuus energian loppukäytöstä on kuitenkin vain noin 20 % ja siksi sähköntuotannon tekeminen päästöttömäksi ei johda vielä kovin pitkälle. Ratkaisun voi kuitenkin tarjota yhteiskunnan sähköistyminen.

Päästötön sähkö voi auttaa vähentämään päästöjä muilla sektoreilla; lämmityksessä, liikenteessä ja teollisuudessa. Tätä kehitystä tukevat myös uudet teknologiset, energiankäyttöä tehostavat ratkaisut. Vaikka energian kokonaiskäytön arvioidaan Euroopassa vähenevän tulevaisuudessa, tulee sähkön käyttö tämän kehityksen myötä lisääntymään merkittävästi. Eurooppalainen kattojärjestömme Eurelectric on tuoreeltaan arvioinut, että mikäli sähkön osuus EU:ssa nousee 60 %:iin energiankulutuksesta, päästöt EU:ssa voivat vähentyä 95 %.

Pyrittäessä kohti 1,5 asteen maailmaa, on energiajärjestelmän murroksen ohella edettävä kohti kestävämpää materiaalien tuotantoa ja kierrätystä. Resurssien käytön tehokkuutta on parannettava esimerkiksi hyödyntämällä biomassaa ensisijaisesti korkea-arvoisten materiaalien ja tuotteiden valmistukseen. Tähän käyttötarkoitukseen kelpaamattomien metsäteollisuuden sivutuotteiden, kuten hakkuujätteen, polttaminen on kuitenkin perusteltua vielä pitkään, kun sillä korvataan kivihiiltä ja turvetta.

IPCC nostaa esille myös ydinvoiman ilmastonmuutoksen hillinnässä. Kaikissa 1,5 asteen skenaarioissa ydinvoimalla tuotetun sähkön määrän tulee moninkertaistua globaalisti vuoteen 2050 mennessä.

EU:n ilmastostrategialla näytön paikka

EU:n komissio julkaisee tällä viikolla pitkän aikavälin ilmastostrategiansa. Mielestäni tämä on oiva paikka osoittaa ilmastojohtajuutta ja asettaa tavoitteeksi hiilineutraali Eurooppa vuoteen 2050 mennessä. On myös tärkeää suunnitella kustannustehokas päästövähennyspolku kohti tuota tavoitetta ja määritellä johdonmukaiset välietapit vuosille 2030 ja 2040. Selkeät ja kunnianhimoiset tavoitteet ovat ensiarvoisen tärkeitä investointeja suunnitteleville yrityksille, ja ne toimivat myös kirittäjinä maailman muille maille.

Euroopan kilpailukyvyn kannalta on tärkeää, että päästöjen vähentäminen on kustannustehokasta. Paras ratkaisu on valjastaa markkinat kestävän energiajärjestelmän tueksi, sillä ilmastohaastetta ei ratkaista yksin julkisella rahoituksella. Yksityinen pääoma löytää tehokkaimmat keinot vähentää päästöjä, kun siihen on taloudellinen kannustin eli riittävän korkea päästöjen hinta.

Onkin ensiarvoisen tärkeää, että EU luottaa päästökauppajärjestelmäänsä ja kehittää sitä edelleen muun muassa 2020-luvulla olevien tarkistuspisteiden yhteydessä. Tämä tarkoittaa sitä, että päästökattoa kiristetään asetettujen tavoitteiden mukaisesti. Mikäli kansallisella tasolla päätetään ottaa käyttöön päästökaupan kanssa päällekkäisiä ohjauskeinoja, kuten esimerkiksi erilaisia fossiilisten polttoaineiden kieltoja tai päästöveroja, on ehdottoman tärkeää, että niiden vaikutus huomioidaan pienentämällä päästöoikeuksien määrää markkinoilla. Muutoin hyvää tarkoittavat lisäohjauskeinot yhtäällä mahdollistavat isommat päästöt jossain muualla. Parasta olisi, että mahdolliset lisäohjauskeinot keskitettäisiin päästökauppasektorin ulkopuolisille alueille, kuten liikenteeseen.

Samanaikaisesti EU:n on toimittava aktiivisesti muiden maanosien kanssa päästöjen hinnoittelun laajentamiseksi, jotta ns. hiilivuodon riskiä voidaan pienentää ja kilpailuolosuhteita tasapuolistaa.

Tiedemaailman viestit on jalkautettava yritysten strategioihin

Ilmastonmuutoksen on arvioitu olevan yrityksille suurin globaali muutos sitten tietotekniikan yleistymisen. Monelle yritykselle ilmastonmuutoksesta onkin tullut jo osa liiketoimintaa, joka tuo uutta kasvua ja avaa uusia mahdollisuuksia. Yhä useammalle siitä on tullut myös selviämisen ehto.

Meillä Fortumissa ilmastonmuutos on tunnistettu liiketoimintastrategiaa ohjaavaksi megatrendiksi jo varhain. Uusimman strategiapäivityksemme yhteydessä teimme skenaarioanalyysiä, jossa arvioimme energiajärjestelmän kehitystä maapallon eri lämpötilaskenaarioissa. Yrityksemme visio “Kohti puhtaampaa maailmaa” kertoo, että haluamme johtaa muutosta kohti vähäpäästöistä energiajärjestelmää ja resurssien optimaalista käyttöä. Asiakkaamme, omistajamme, rahoittajamme ja muut sidosryhmämme kannustavat ja vaativat meitä kehittämään uusia ja entistä parempia ratkaisuja.

Me Fortumissa tähtäämme kohti ilmastoneutraalia energiajärjestelmää ja uskomme, että teknisesti 1,5 asteen maailma on vielä mahdollinen. Kuitenkin niin, että voimme samalla turvata energian toimitusvarmuuden kaikissa olosuhteissa ja pitää kustannukset kohtuullisina. Toivomme, että eri maissa, EU:ssa ja globaalisti tehtävät poliittiset päätökset tukevat tätä tavoitetta ja pääsemme yhdessä vähäpäästöiseen energiajärjestelmään realistisin keinoin ja kustannuksin.

Pekka Lundmark

Are we ready for a ‘biocircular economy’?

Monika_Kuusela_2014_60x60Posted by: Monika Kuusela
31.10.2018

 

The European Commission recently renewed the EU Bioeconomy Strategy and shortly before that published the updated Circular Economy legislative package focusing on waste. The Bioeconomy Strategy recognises the necessity of following principles of circularity and sustainability, but can we ensure that Europe will swiftly shift towards a biocircular economy?

It is of utmost importance that both of these initiatives complement each other in order to build a circular and renewable economy. The EU Commission sees the sustainable bioeconomy as the renewable segment of a circular economy. The Commission also recognises the need for change in producing and utilising materials and goods. The tricky part is ensuring that it actually happens and, at the same time, keeping EU industries competitive and sustainable. The combination of the responsible use of available resources with the recycling and reuse of residues is the key to our society’s sustainable future. The design, implementation and execution of the principles of a circular economy are up to the member states.

Awareness improvement is a necessity

It is a commonly known fact that there are significant differences between EU member states in terms of utilisation of resources, waste management and the ambition levels in improvement and development. This applies both to the utilisation of virgin materials and to defining the processes for the recycling and reuse of waste. Hopefully the motivation and ambitiousness the Commission expressed in the Circular Economy legislative package and the Bioeconomy Strategy will be successfully cascaded within all the countries.

To achieve that, education and awareness improvement is a necessity at all administration levels and, even more importantly, at all levels of society. EU citizens should know how they are using resources and what happens when the resources turn into waste. A good example of early education comes from Finnish elementary school, where the children are encouraged to prevent food waste in the school canteen. Each week, every class estimates the amount of food waste generated, and the best performers are rewarded. It is a simple solution, but it works really well.

Education and knowledge sharing have to start with prevention, as in the above example, but it must go further. For instance, product labels in the clothing and footwear industries could include a recyclability indicator to facilitate the separate collection of the same categories of materials destined for recycling. The virgin fossil materials used in clothing and footwear production should be gradually replaced with biodegradable equivalents. Many of us have no idea if virgin materials were used to produce our daily attire, and even if our clothes are organic it doesn’t mean they were sustainably produced and transported. Labelling and the certification of consumer products could enable conscious choices by individuals.

Sustainability and efficiency requires that recycled (raw) materials and fuels, even if originating from fossils, should be utilised before introducing a new virgin raw material. This logic should apply to all recycled materials, not only the bio-based ones.

Research and development support needed for bio-based industries

The EU Commission is predicting that bio-based industries could create around one million new jobs by 2030, driven by increased primary bio-production and, for instance, by bio-refining, producing components for bio-fuels, bio-chemicals, bio-plastics and bio-fabrics. The new generation of biorefineries in the EU is still largely in the demo or R&D phases of development. It must be recognised that research and innovation projects need support to become commercially viable. This will require the deployment of dedicated financial instruments as well as the enabling of policies on both the EU and national levels, especially considering that the EU Commission foresees the construction of 300 new biorefineries. It also requires a shift in policy-maker focus from bioenergy-only to high-value bio-based materials – for instance, a preference for using biomass for high-value bio-based materials and using reject biomass as a transitional energy source for electricity and heat production.

Many of the needed puzzle pieces were included in the renewed EU Bioeconomy Strategy – and that’s a first step in the right direction. Now the timely and successful shift towards biocircularity depends on us – citizens, industries, governments and academia.

Read more about the EU Bioeconomy Strategy

Muovitiekartan plussat ja miinukset – Oikea suunta muovien tehokkaampaan kierrätykseen

Saarimaa_2018

Posted by: Kalle Saarimaa
17.10.2018

Suomelle valmistui tiistaina 16.10 ensimmäinen muovitiekartta, johon joukko asiantuntijoita kokosi keskeisiä toimia muovien aiheuttamien ympäristöhaasteiden ratkaisemiseksi. Kiertotalousratkaisu muoville ja kolmelle muulle keskeiselle materiaalille – alumiinille, teräkselle ja betonille – tarvitaan, jotta maapallon lämpeneminen voidaan pysäyttää kahteen asteeseen. IPCC:n ilmastopaneeli varoitti viime viikolla, että jo 1,5 asteen lämpeneminen on vaarallista. Käytännön toimia tarvitaan nopeasti niin Suomen, EU:n kuin koko maailman tasolla.

Olisin itse toivonut, että muovitiekartta olisi sisältänyt vieläkin kunnianhimoisempia, konkreettisia avauksia muovien kiertotalouden kehittämiseksi, mutta tämä on hyvä alku. Aloitetaan siis muovitiekartan positiivisilla avauksilla.

  • Muovijätteiden tehokkaampi kerääminen on avain kierrätysasteen nostamiselle

Muovipakkausten kiinteistökohtainen keräys kuluttajilta lisäisi muovien kierrätystä selvästi. Suomen jätelakiin pitäisi lisätä vaatimus muovin erilliskeräyksestä tietyn kokoisille kiinteistöille. Olisi hyvä tarjota kierrätysmahdollisuus myös muille kuin kuluttajapakkausmuoveille. Tämä tarkoittaisi käytännössä tuottajavastuuta myös muovituotteiden valmistajille. Muutamia keräystempauksia on jo järjestetty, ja kuluttajat ovat ottaneet ne innokkaasti vastaan. Koska muovituotteiden laatukirjo on niin valtava, nämä eivät kuitenkaan sovellu kerättäväksi yhdessä muovipakkausten kanssa.

  • Suomi voi auttaa ratkaisemaan muoviongelmaa kansainvälisesti 

Suuri osa muovien kiertotalouden haasteista ovat globaaleja ja ne liittyvät myös EU:n lainsäädäntöön. Muovitiekartassa on hienosti nostettu esiin Suomen mahdollisuus edistää muovinkierrätystä Suomen EU-puheenjohtajuuskaudella 2019. Suomi voi nostaa EU-agendalle lisätoimia pakkaussuunnittelun parantamiseksi sekä kierrätysmuovien käytön lisäämiseksi tuotteissa.

Hyvien avauksien lisäksi muovitiekartassa oli muutamia ehdotuksia, joiden vaikutukset saattaisivat olla päinvastaisia kuin tavoitteet. Näitä oli kuitenkin selvästi vähemmän kuin arvokkaita avauksia.

  • Muovivero on vaikea ja epätarkka työkalu

Muovivero, joka kohdistuisi kertakäyttötuotteisiin tai kierrätyskelvottomiin tuotteisiin kuulostaa hyvältä, mutta rajanteko on vaikeaa. Itse en usko, että voisimme määritellä veron, joka kohdistuisi vain “turhiin” tuotteisiin tai sellaisiin tuotteisiin, joille löytyy ympäristön kannalta parempi vaihtoehto.

Yhteen materiaaliin kohdistuva vero, vaikka se porrastettaisiin oikeiden kriteerien mukaan, ei välttämättä ohjaa ympäristö- ja kiertotaloustavoitteiden kannalta positiiviseen suuntaan. Olisi tehokkaampaa parantaa kierrätysmateriaalien kilpailukykyä esimerkiksi kiertotalousvähennyksellä, joka vähentäisi uusiomateriaalien verorasitusta. Tällä hetkellä neitseellisistä raaka-aineista valmistetut tuotteet eivät maksa koko elinkaaren aikaista ympäristörasitustaan.

  • Pakkaussuunnittelu on kaiken A ja O, mutta jäänyt liian vähälle huomiolle

Kierrätettävyyden huomioiminen tuotesuunnittelussa on jäänyt muovitiekartassa varsin vähälle huomiolle kun muistetaan, miten tärkeässä roolissa se on muovin kierrätysasteen nostamisessa. Kierrätettävyyden huomioiminen pakkaussuunnittelussa on kuitenkin perusedellytys muovien kiertotaloudelle.  Tällä hetkellä pakkaussuunnittelussa keskitytään liikaa vielä muovin määrän vähentämiseen pakkauksessa kierrätettävyyden sijaan. Muovipakkausten kierrätettävyyden parantamisella ja keräyksen tehostamisella voidaan vaikuttaa kierrätysasteeseen todella nopeasti, koska muovipakkauksilla on niin lyhyt elinkaari. Maanantaina kaupasta kotiin kannettu jäätelöpurkki on keräysastiassa nopeimmillaan samana päivänä.

Muovituotteita valmistava teollisuus, brändien omistajat ja kierrätysteollisuus eivät vielä keskustele tarpeeksi keskenään. Meidän fortumlaistenkin pitää olla tässä aktiivisempia.

Lopuksi muistuttaisin vielä, että muovinkierrätyksen ympäristöhyödyt eivät toteudu täysimääräisesti ellei kerätystä muovijätteestä synny korkealaatuista kierrätysraaka-ainetta, jolla pystytään korvaamaan neitseellistä muoviraaka-ainetta. Me olemme Fortumilla keskittyneet tähän viime vuosina. Muovia käytetään moniin tarkoituksiin ja tuotteiden valmistajien tiukat laatuvaatimukset on täytettävä. Siihen vaaditaan osaamista ja teknologiaa.

Kalle Saarimaa
Fortumin kierrätys- ja jäteliiketoiminnan johtaja

Onko EU:n päästömarkkina astunut uudelle aikakaudelle?

vesa-ahoniemi_60x60Posted by: Vesa Ahoniemi
27.8.2018

EU:n päästömarkkinaa haukuttiin pitkään epäonnistuneeksi, sillä finanssikriisin jälkeinen taantuma ja eräät politiikkavalinnat vetivät päästöoikeuksien kysyntää ja hintoja rajusti alaspäin. Nyt tilanne on kuitenkin toinen. Päästöoikeuksien hinta on noussut vuoden alun 7,81 eurosta huimat 170 prosenttia kirjoitushetken 20,90 euroon. Kyseessä on korkein hinta kymmeneen vuoteen.

Hinnannousun takana on pääosin vuoden 2019 alussa käynnistyvä markkinavakausmekanismi MSR, jonka yhtenä seurauksena markkinoille tulevien lupien määrä vähenee noin 40 prosentilla kuluvaan vuoteen verrattuna.

Päällekkäiset politiikkatoimet vesittävät päästökaupan ohjausvaikutusta

ETS on pohjimmiltaan poliittinen työkalu päästöjen rajoittamiseksi, ja jatkuva uhka sen ohjausvaikutukselle on niinikään politiikka, erityisesti päällekkäiset politiikkatoimet. Näillä tarkoitetaan esimerkiksi kansallisia kieltoja, jotka kohdistetaan päästökauppaan kuuluviin sähköntuotantolaitoksiin. Päällekkäiset toimet eivät vähennä päästökauppasektorin kokonaispäästöjä, vaan päästöt yksinkertaisesti siirtyvät maasta tai laitoksesta toiseen päästömarkkinan sisällä.

Katsaus historiaan osoittaa, että päästöoikeuden hinta on erittäin herkkä päällekkäisille politiikkatoimille myös koko EU:n tasolla. Esimerkiksi kesällä 2011 julkistettu ehdotus energiatehokkuusdirektiiviksi aloitti tapahtumaketjun, jossa päästöoikeuden hinta romahti 16,5 eurosta noin 6,5:een, eikä käytännössä noussut yli 8,5 euron lähes seitsemään vuoteen.

Julkisuudessa on esitetty näkemyksiä, että nyt suunnitteilla olevat kivihiilen kiellot eivät vesittäisi päästökauppaa, sillä vakausmekanismi MSR poistaa ”ylijäämäoikeuksia” markkinoilta. Näin kielloilla säästyvät päästöoikeudet siirtyisivät MSR:ään, eivätkä päätyisi hiilidioksidiksi johonkin muuhun maahan.

Käsitys on kuitenkin virheellinen, sillä MSR:n ja kieltojen aikahorisontit ovat erilaiset. Todellisuudessa vakausmekanismi imuroi päästöoikeuksia vain, kun markkinoilla oleva päästöoikeuksien kokonaismäärä ylittää ennalta määritellyn 833 miljoonan CO2-tonnin rajan. Konsensusennusteiden mukaan tuo raja saavutetaan viimeistään vuoden 2025 tienoilla, jolloin nyt suunnitellut kiellot astuisivat aikaisintaan voimaan. Tämän pisteen jälkeen yhdessä EU-maassa kielloin vältettävät päästöt yksinkertaisesti siirtyvät jonnekin toiseen EU-maahan päästöoikeuden hinnan joustaessa alaspäin, eikä haluttua ilmastovaikutusta synny.

Päällekkäiset politiikkatoimet – sekä EU-tasolla että kansallisesti – ovatkin MSR:stä huolimatta edelleen vakava uhka päästökaupan ohjausvaikutukselle. Puhumattakaan siitä, että arvokasta aikaa ja resursseja kuluu ilmaston kannalta vähämerkitykselliseen työhön.

Miten päästökauppa auttaa ilmastoa?

Miksi päästökauppa on niin tärkeä ja Euroopan unionin lippulaivapolitiikka hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi? Yksi tapa ajatella asiaa lähtee siitä, että melkein kaikki, myös ilmastonmuutoksen hillintään käytettävissä olevat resurssit, ovat rajalliset. Esimerkiksi sähköntuotannossa luotamme markkinamekanismin kykyyn löytää kulloinkin kustannustehokkaimmat tuotantolaitokset kulutuksen kattamiseksi, jotta kuluttajat eivät maksa yhtään enempää kuin on tarvis.

Päästökaupassa markkinamekanismi varmistaa, että päästöjä vähennetään aina sieltä, missä se on edullisinta. Tämä tapahtuu niin, että asetetaan katto, jonka yli päästöt eivät saa mennä, ja annetaan markkinan jakaa päästöoikeudet eniten maksaville. Näin resursseja säästyy ja pääsemme todennäköisemmin kunnianhimoisiin tavoitteisiimme.

Miten päästökauppa sitten käytännössä auttaa ilmastoa? Yksi tärkeimmistä mekanismeista on päästöoikeuden hinnan ohjausvaikutus sähköntuotannossa. Nyrkkisääntönä voidaan sanoa, että yksi euro päästöoikeuden hinnassa tarkoittaa 87 senttiä hiililauhteen tuotantokustannuksissa, mutta vain 41 senttiä kaasulauhteen kustannuksissa. Näin päästöoikeuden kallistuessa jälkimmäisen kilpailukyky paranee ja ensimmäisen huononee.

Uusiutuvien energianlähteiden tai ydinvoiman tuotantokustannuksiin päästöoikeus ei vaikuta lainkaan, joten niiden  kilpailukyky niinikään nousee. Ei olekaan mitään yksittäistä päästöoikeuden hintatasoa, jolla ohjausvaikutus alkaa tai loppuu, vaan päästökauppajärjestelmä ohjaa sähkön- ja lämmöntuotantoa aina ilmastoystävällisempään suuntaan.

Päästövähennyspotentiaalia löytyy monesta paikasta, mutta pelkästään hiilestä kaasuun vaihdolla päästökauppasektorin sisäisen sähkön- ja lämmöntuotannon hiilidioksidipäästöt voisivat laskea miltei 10 prosenttia. Tosin tämä edellyttää maakaasun helppoa saatavuutta Euroopassa – muussa tapauksessa kaasun hinta voi yksinkertaisesti nousta kallistuvan päästöoikeuden tahdissa, ja hiilestä kaasuun siirtyminen vaikeutuu. Kokonaisuus onkin monimutkainen, mutta päästökauppa ohjaa kehitystä joka tapauksessa oikeaan suuntaan.

Sähkö- ja lämmityssektorin lisäksi päästöoikeuden hinnan vaikutus muuhun teollisuuteen tulee jatkossa olemaan suurempi, sillä ilmaisjako kattaa yhä pienemmän osuuden tuon sektorin kokonaispäästöistä. Tällöin yritysten on kulutettava joko aiemmin kertyneitä oikeuksiaan tai ostettava niitä lisää markkinoilta. Yhä useampi päästöoikeuksien kuluttaja siis altistuu markkinahinnalle, ja ohjausvaikutus ulottuu aiempaa laajemmalle talouteen.

Viime aikojen rajuista hintaliikkeistä ja kiistatta tiukkenevasta markkinasta huolimatta ETS on yhä poliittinen väline ja sellaisenaan haavoittuvainen. Mekanismin edut ovat kuitenkin haavoittuvuutta monin kerroin suuremmat; päästökaupan avulla toteutetut päästövähennykset vievät meitä tehokkaasti lähemmäs ilmastotavoitteitamme ja voivat toimia tärkeänä esikuvana myös muulle maailmalle.

Has the EU carbon market entered a new era?

vesa-ahoniemi_60x60Posted by: Vesa Ahoniemi
27.8.2018

The European Emissions Trading System was long considered something of a failure, as the post-2008 recession along with certain policy decisions brought demand for emission allowances – and prices – to the doldrums. Now the situation has changed. The price of a European emission allowance (EUA) has risen from 7.81 euros per ton at the start of the year up to 20.90 euros at the time of writing, a 170-percent gain. This is the highest price in ten years.

The ultimate reason for the stronger price is the Market Stability Mechanism (MSR), set to begin operating at the start of 2019. The MSR will effect a 40-percent reduction in the number of EUAs coming to the market compared to the current year, a dramatic shift to which the market is now reacting.

Overlapping policy measures undermine the steering effect of emissions trading

One has to remember that deep down, the EU ETS is a political tool for limiting CO2 emissions and a perennial threat to its potency comes from the same political sphere that gave birth to it. Of particular concern are overlapping policies. By these we mean, inter alia, national bans on particular fuels, targeted at production facilities already covered by the EU ETS. Overlapping policies do not lead to emission cuts on a net basis. Instead, the emissions saved at one location simply move to another inside the ETS, making these policies a poor method of fighting climate change.

A look into history reveals that the EU carbon market is extremely sensitive to overlapping policies also at the EU level. For example, the draft energy efficiency directive, published in the summer of 2011, started a chain of events during which the European emission allowance price fell from 16.50 euros per ton all the way to 6.50 and did not substantially recover in almost seven years.

Sometimes it is argued that overlapping policies are not as detrimental to the ETS anymore as they were before due to the existence of the MSR. According to this train of thought, the emissions saved by national policies will simply be withdrawn from the market into the MSR and therefore will not be emitted somewhere else.

This understanding is erroneous, however, as the time horizons of the bans on thermal coal use, for example, and the MSR, are fundamentally different. In reality, the MSR will only withdraw allowances up to the point when the total number of EUAs in the market is above 833 million tonnes. According to consensus forecasts, this limit will be reached by 2025, the earliest year when the first coal bans, now in planning, are set to take effect. Hence, as feared, the emissions abated by these overlapping policies would simply result in emissions being increased somewhere else inside the ETS, with no net emission reductions.

Overlapping policies – both at the EU level and nationally – still represent a major threat to the EU ETS. This is not to mention the political bandwidth wasted on “climate policies” that have no positive effect on the climate.

How does emissions trading help the climate?

Why is the Emissions Trading System the EU’s flagship policy to combat climate change? One perspective is that almost all resources, including those available for reducing greenhouse gas emissions, are limited. For example, in power generation we trust the market mechanism to ensure that customers only pay for as much as is needed to satisfy demand at any given moment, and not a cent more, leaving resources available for other uses.

In the context of combatting climate change, the market mechanism can make sure that emissions are cut exactly where it is most cost-effective. This is achieved by setting an emissions cap and selling allowances to the highest bidders and forming a market price of CO2 below which it makes sense for market actors to start reducing their emissions.

In practice, how does a carbon price reduce emissions? One of the most important mechanisms is the effect of the EUA price on the European power generation. As a rule of thumb, one euro in the price of carbon translates into 87 cents in the cost of producing electricity using coal but only 41 cents in the equivalent costs in gas-fired generation. This way, a more expensive EUA benefits a relatively low-carbon gas at the expense of high-carbon coal. Obviously, EUAs have no effect on the generation costs of renewables or nuclear at all, thus boosting their competitiveness against fossil fuels.

Overall, then, there simply is no particular price level at which the EU ETS starts having an impact. The impact of the price of carbon is visible at all price levels, all the time, and a higher price always pushes the EU economy in a more climate-friendly direction.

Potential for emission cuts inside the ETS exists in myriad places and as a whole is difficult to estimate, but to give a sense of the scale, in the power and heat generation the potential from coal-to-gas switching alone is to the tune of 10 percent. Although, as a caveat, this requires high volumes of gas available in Europe – otherwise price gains in EUAs will simply spill over to the price of gas and switching from coal to gas becomes more difficult. Admittedly, the causal chains are complex, but at any event, a stronger ETS will always direct power generation in a climate-friendly direction.

In addition to power and heat, the EUA price is now felt more widely also in other industries covered by the EU ETS. This is because allocations, the other main supply source of EUAs, cover a smaller and smaller part of total emissions, forcing more and more market actors to come to the market to cover their needs, exposing them to the carbon price and extending the impact of the EU ETS wider and wider inside the European economy.

Despite the rapid price movements and a tightening market, it ought to be remembered that the ETS is still a political construct and as such vulnerable to political interference. The benefits of the mechanism nevertheless overwhelming; the emission reductions achieved using the ETS take us closer to our climate goals in the most cost-effective way and can also serve as a useful model for the rest of the world.

Miltä näyttää Suomen heinäkuinen tiukka sähkömarkkinatilanne tilastojen valossa?

Riku-Merikoski_60x60Posted by: Riku Merikoski
24.8.2018

Suomen kantaverkkoyhtiö Fingrid antoi torstaiaamuna 19.7. varoituksen maassamme erittäin harvinaisesta sähköpulan uhasta. Fingridin mukaan vastaava varoitus oli viimeksi annettu tammikuussa vuosina 2006 ja 2008. Samoin kuin näillä aikaisemmilla kerroilla, myös heinäkuussa tilanteesta selvittiin ilman sähköpulaa. Tuotannon vajeen vuoksi ei ilman sähköä ole Suomessa jääty moneen vuosikymmeneen. Sähkön kulutusta rajoitettiin pakolla viimeksi 1970-luvulla sähköalan lakon takia, mutta sen jälkeen varoitusta pahempia tilanteita ei ole koettu.

Heinäkuinen tilanne alkoi Olkiluodossa aamulla 18.7. Fingridin sähköaseman muuntajaviasta, joka johti tulipaloon ja irrotti Teollisuuden Voiman Olkiluoto 2-ydinvoimayksikön sähköverkosta. Tulipalo saatiin sammutettua, ja muuntajan korjaustyöt käyntiin, mutta töiden vuoksi myös Olkiluoto 1 irtosi illalla  verkosta. Yhden päivän aikana sähköverkosta putosi 1 780 MW päästötöntä sähköntuotantoa. Pudotus oli merkittävä, sillä se vastaa noin 20 prosenttia heinäkuisen kesäpäivän sähkönkulutuksesta Suomessa.

Sattumat jatkuivat, kun aamulla 19.7. Fortumin Loviisan ydinvoimalan ykkösyksikössä sattunut laitevika pakotti alentamaan hieman tehoa. Sen myötä Suomen ydinvoimateho putosi noin 830 megawattiin eli 30 prosenttiin normaalista. Näin alhaista lukemaa ei ole nähty Suomessa ainakaan viimeisen kymmenen vuoden aikana edes voimalaitosten suunniteltujen huoltojen yhteydessä.

Ydinturvallisuus ei missään vaiheessa vaarantunut, mutta sähköntuotannon kannalta tilanne oli poikkeuksellinen. Moni media tarttuikin huolestuneena sähköpula-aiheeseen. Netin keskustelupalstoilla vaadittiin jopa valtiota ryhtymään toimenpiteisiin tapahtuneen vuoksi. Tällaisten erittäin harvinaisten tilanteiden varalta ei kuitenkaan ole järkevää ryhtyä kalliisiin toimiin, kuten sähkön kapasiteettimarkkinan luomiseen.

Mistä korvaava sähkö saatiin?

Tällaisissa tilanteissa tärkein toimenpide on tietenkin nopea korvaavan sähkön hankinta, mikä onnistui tällä kertaa hyvin, ja siksi onkin kiintoisaa tutkia tapahtunutta tilastojen valossa. Luonnollisesti on myös selvitettävä tapahtumaketjun käynnistäneen muuntajavian syy ja pyrittävä ehkäisemään vastaavat tilanteet jatkossa, mutta tämä on varmasti jo Fingridillä selvitettävänä.

Kun tilanne oli 19.7. tiukimmillaan, olivat Suomen rajayhteydet jo varsin kovassa käytössä. Ruotsista tuotiin sähköä niin paljon kuin linjoille lämpimällä säällä mahtui. Ja Venäjältä tuotiin sähköä niin paljon kuin sieltä oli Viipurin sähköaseman vuosihuollon aikana saatavissa. Näiden yhteyksien osalta ero edellisiin päiviin ei kuitenkaan ollut kovin suuri. Virosta sähköä tuotiin jonkin verran enemmän, mutta sillä suunnalla ei ollut nopeasti saatavilla huomattavaa lisätehoa. Rajayhteyksien osalta tilanne on kuitenkin parantumassa, sillä Olkiluoto 3:n valmistuminen lisää kotimaista tuotantoa, ja vapauttaa näin tilaa Ruotsin ja Suomen välisiltä yhteyksiltä. Tälle välille on myös sovittu uuden yhteyden rakentamisesta 2020-luvulla. Näin ollen vastaavilta tilanteilta saatetaan jatkossa välttyä.

Tärkein korvaavan sähkön lähde oli siis Suomen oma tuotanto, joka reagoi Olkiluodon ongelmiin parhaansa mukaan. Kuten kuvasta 1 näkyy, eniten tuotantoaan lisäsi vesivoima. Tilanne oli jälleen osoitus siitä, kuinka tärkeää on turvata säätökykyisen vesivoiman toimintaedellytykset. Jonkin verran lisätuotantoa saatiin myös fossiilisilla polttoaineilla käyvistä laitoksista, mutta niiden säätö on vesivoimaa hitaampaa. Tiukimmilla hetkillä saatiin apua myös öljyllä toimivilta kaasuturbiineilta, mutta muista tuotantotavoista ei juuri saatu joustoon merkittävää apua. Tuulivoiman tuotanto vaihteli luontaisesti sään mukaan, eli suunniteltuun säätöön siitä ei ollut apua, vaikka tuotanto kävikin melko korkealla yöllä 19.7.

suomen-sähköntuotanto-18.-20.7.2018
Kuva 1: Suomen sähköntuotanto 18.-20.7.2018, tietolähteinä Entso-E ja Fortum. Kuvasta on jätetty pois bio- ja jätesähkö, joiden tuotanto oli tällä jaksolla tasaista.

Koska olimme Fingridin arvion mukaan lähellä sähköpulatilannetta, olisi loogista olettaa, että käytössämme oli kaikki mahdollinen tuotantokapasiteetti. Näin ei kuitenkaan tilastojen mukaan käynyt, sillä varsinkin sähkön ja lämmön yhteistuotantokapasiteetistamme suurin osa jäi yhä käyttämättä. Tärkein syy tähän on vian ajankohta keskellä kesää, sillä Suomessa suurinta osaa yhteistuotantolaitoksista huolletaan kesällä, eikä niitä tällöin voi käynnistää nopeasti. Näiden laitosten kesäsulkuja on pidentänyt myös se, että Suomi verottaa hiilellä ja kaasulla toimivan yhteistuotannon lämpöä poikkeuksellisen ankarasti muuhun Eurooppaan nähden. Siksi näillä polttoaineilla toimivat laitokset ovat usein suljettuina pienen lämmönkysynnän aikana. Syksyllä hallitus suunnittelee jälleen nostavansa näitä veroja, mikä entisestään pahentaa tilannetta. Tällöin yhteistuotantolaitosten sijaan käytetään esimerkiksi vain lämpöä tuottavia laitoksia, toisin kuin vielä kymmenen vuotta sitten. Toisin sanoen valtio omilla toimillaan vähentää edelleen suomalaisen sähkön tuotantoa ja sen joustavuutta.

Mitä sähkön hinnoille tapahtui?

On mielenkiintoista tarkastella myös sähkön hintojen vaihtelua noiden päivien aikana. Kuvasta 2 voisi jopa tulkita, että sähkömarkkinoilla ei tapahtunut mitään kovin kummallista, sillä spot-hinnoissa ei näy minkäänlaista piikkiä, ja säätösähkön hintapiikit ovat historialliseen vaihteluun nähden maltillisia. Sähkön päivänsisäisillä XBID-markkinoilla, joilla käydään kauppaa kuluvan ja seuraavan päivän yksittäisten tuntien sähköllä sentään nähtiin Nord Poolin julkisen datan mukaan paljon kauppoja 200 €/MWh tuntumassa. Yksittäisiä kauppoja tehtiin vieläkin korkeammalla 18. ja 19. päivä, mutta niidenkään hinnat eivät olleet riittävän korkeita viestiäkseen sähköpulan uhasta.

sähkön-hinnat-suomessa-18.-20.7.2018
Kuva 2: Sähkön spot- ja ylössäätöhinnat 18.-20.7.2018. Tietolähde: Nord Pool.

On ymmärrettävää, että sähkön spot-hinnoissa ei näy merkittäviä piikkejä, koska viat ajoittuivat niin, että ne eivät ehtineet merkittävästi vaikuttaa seuraavan päivän kaupankäyntiin. Jos vika nimittäin tapahtuu klo 13 jälkeen tai vian odotetaan korjautuvan loppupäivän aikana, seuraavan päivän spot-kaupankäynnin tarjoukset on jo tehty sillä oletuksella, että laitokset ovat takaisin käytössä.

Päivänsisäisillä markkinoilla poikkeuksellisten vikatilanteiden pitäisi kuitenkin aina näkyä. Siksi voidaan pitää ongelmallisena, jos markkinoiden hintataso ei ole antanut viestiä varoitetusta sähköpulasta. Looginen selitys tälle on, että voimaloiden putoaminen aiheutui Fingridin verkon viasta, ja korvaavaa sähköä hankittiin normaalisäädön sijaan erikoissäätösähkönä. Siitä Fingrid maksoi hyvin korkeita hintoja vaikeimpina hetkinä. Valitettavasti tämä on kuitenkin vain niiden toimijoiden tiedossa, joilla oli juuri tuolla hetkellä aktiivisia säätötarjouksia markkinoilla. Erikoissäädöstä ei nimittäin julkaista markkinoille muuta kuin tiedot tilatusta volyymistä.

Tästä seuraa, että hintasignaali uhkaavasta sähköpulasta ei välittynyt kaikille mahdollisille markkinatoimijoille. Järjestely toimii ehkä vielä tänään, kun säätö tulee enimmäkseen suurista voimalaitoksista. Näin ei kuitenkaan voi jatkaa, mikäli tulevaisuuden sähköjärjestelmässä halutaan myös pienten toimijoiden osallistuvan joustoon, esimerkiksi sähköautojen akkujen avulla. Hintasignaaleja tarvitaan, jotta myös pienistä kohteista koostuva uudenlainen jousto saadaan aktivoitua.

Me Fortumilla luonnollisesti toivomme, että heinäkuussa nähdyn kaltaisia ikäviä tilanteita ei satu.  Jos niitä kuitenkin tapahtuu, markkinoiden antaman hintasignaalin on oltava nykyistä näkyvämpi ja voimakkaampi, jotta mahdollisimman monen toimijan kannattaa osallistua verkon toimintavarmuuden turvaamiseen.

Kirjoittaja toimii markkina-analyytikkona Fortumin Industrial Intelligence -tiimissä.