Esa Hyvärinen
Posted by: Esa Hyvärinen
16.4.2015

Työ- ja elinkeinoministeriö julkaisi hiljattain virkamiestyönä valmistellun raportin energiapolitiikan vaihtoehdoista. Vaikka kaikilta osin raportin johtopäätöksiin en yhdykään, oli pitkästä aikaa miellyttävää lukea hyvin perusteltua tekstiä energiapolitiikasta kaikenlaisen remontti- ja muun tyhjän puheen sijasta.

Investoinnit kotimaiseen energiantuotantoon edellyttävät lähes aina tukia
Raportti painottuu pitkälti erilaisten tukien arviointiin. Se on toki ymmärrettävää, sillä uudella hallituksella on varmasti halua ja intoa lisätä kotimaista sähköntuotantoa, mikä valitettavasti lähes välttämättä edellyttää tukea tavalla tai toisella. Tämä johtuu siitä, että taantuma on leikannut sähkön kysyntää ja pohjoismaisella sähkömarkkinalla on tarjolla kysyntään nähden runsaasti edullista sähköä, jota vastaan suomalaisen tuotannon on vaikea kilpailla.

Suomeksi sanottuna tuonti on halvempaa kuin energian tuottaminen kotimaassa, erityisesti kun edullista sähköä on runsaasti tarjolla naapureilla. Siinähän ei sinänsä ole mitään pahaa; ainakin silloin kun opiskelin kansantaloustiedettä kauppaa pidettiin hyvänä asiana sekä viejän että tuojan kannalta. Totuus on, että vaikka tuommekin eri arvioiden mukaan 8-10 miljardin euron edestä energiatuotteita joka vuosi, olisi hintalappu merkittävästi suurempi, jos tekisimme vastaavan energian kotimaassa.

Uudet EU-säännöt vievät tukia markkinaehtoisempaan suuntaan
Toinen syy tukipainotukseen on se, että viime kesänä astuivat voimaan uudet EU:n valtiontukisuuntaviivat, jotka muuttivat energiatukien sääntöjä huomattavalla tavalla. Tämä on kuitenkin vasta alkua, sillä vielä suurempia muutoksia on tulossa näiden suuntaviivojen jälkeen 2020-lukua koskien. Nyt käytössä olevien tukimuotojen kalleus ja markkinavääristymät ovat käyneet ilmi sitä mukaa kun tuetun sähköntuotannon määrä ja osuus on kasvanut.

Epäsuomalaisesti raportti myös lähtee liikkeelle EU:n energiamarkkinoiden tilasta ja tulevaisuuden näkymistä. EU:n komissio julkaisi alkuvuodesta energiaunionia koskevan tiedonannon. Sen keskeisenä elementtinä on energian sisämarkkinoiden loppuunsaattaminen. Tämä tarkoittaa sitä, että kilpailu sähköntuotannossa kotimaisen ja ulkomaisen tuotannon välillä kasvaa entisestään. Tämä on tietenkin sähkön käyttäjien kannalta myönteinen asia ja tukee teollisuuden kilpailukykyä samoin kuin kansalaisten ostovoimaa.

Suurimmat tukihalut koskevat luonnollisesti uusiutuvaa energiaa. Uudet valtiontukisuuntaviivat vievät tukia markkinaehtoisempaan suuntaan edellyttäen elementtejä, jotka tukevat teknologianeutraalisuutta ja kansainvälistä osallistumista. Perusteltuja ohjeita niin kustannusten minimoinnin kuin kilpailuvääristymien välttämisenkin kannalta. Tuettu kapasiteetti saattaakin syntyä oman maan ulkopuolelle. Ei myöskään ole mahdollista esittää tukia vain tietylle tekniikalle laitos- tai kattilakohtaisista tuista puhumattakaan.

Tehoa yhteisestä pohjoismaisesta tukijärjestelmästä
Uusiutuvan energian tukien osalta Suomen pitäisikin miettiä liittymistä Ruotsin ja Norjan sertifikaattijärjestelmään. Se on jo lähtökohtaisesti teknologianeutraali ja uusi kapasiteetti syntyisi aina Pohjoismaiden sisällä sinne, missä olosuhteet ovat parhaat ja kustannukset pienimmät. Biomassan käyttö olisi luonnollisesti kannattavinta lähellä biomassan lähdettä, koska tuen ollessa sama, kuljettaminen pitkien etäisyyksien päähän ei olisi taloudellisesti kannattavaa. Joitakin vuosia sitten tekemämme laskelman perusteella pohjoismainen yhteinen tukijärjestelmä tuottaisi noin miljardin euron säästöt vuosittain verrattuna siihen, että kaikilla on omat tukijärjestelmänsä.

Lisää sähkönsiirtokapasiteettia turvaamaan toimitusvarmuutta ja kilpailukyisiä hintoja
Sähkömarkkinoiden osalta paperissa kannustetaan rakentamaan uusi sähkönsiirtoyhteys Pohjois-Suomen ja Ruotsin välille. Tämä on hyvä ajatus. Tavoitteena on poistaa sähkön siirron pullonkaulaa eli siirtorajoitetta maiden välillä. Kun viime vuosina sähkön markkinahinta Pohjoismaissa on pudonnut lähes puoleen, on Suomen aluehinta Pohjoismaisilla sähkömarkkinoilla eriytynyt Ruotsin ja Norjan hinnoista. Suomen hinta on ollut ajoittain korkeampi, koska edullisempaa sähköä ei ole verkkoyhteyksien pullonkaulojen takia saatu riittävästi siirrettyä Suomeen.

Mikäli tuo siirtoyhteys rakennettaisiin, mikä olisi siis tehtävä mahdollisimman nopeasti, pääsisimme sähkön siirron pullonkaulojen aiheuttamista hintaeroista Pohjoismaissa. Tämä olisi hyvä kuluttajien kannalta. Omavaraisuuden kannalta tilanne näyttäytyisi toisenlaiselta, sillä halvempi tuontisähkö luonnollisesti korvaisi kotimaista tuotantoa entisestään.

Vaikka Suomen oma tuotanto ja tuontikapasiteetti riittävät kattamaan kaikki nähtävissä olevat kysyntäpiikit, Suomeen jää silti vielä tehoreservijärjestely, jolla tuetaan kapasiteettia, ja joka käynnistettäisiin kysyntäpiikkien aikana. Mihinköhän sitä tarvitaan?

Huoltovarmuutta tilanteisiin, jolloin markkinat eivät toimi
On kuitenkin tosiasia, että Suomen oma kapasiteetti ei riitä kattamaan kotimaista kysyntää. Jos sattuisi tilanne, että merkittävä osa kotimaisesta kapasiteetista ei syystä tai toisesta olisi käytettävissä ja samaan aikaan siirtokapasiteettikin olisi poikki, ja tämä tapahtuisi vielä talvella, olisi meillä edessä ongelma. TEM:n paperi kutsuu tällaiseen tilanteeseen varautumista huoltovarmuusreserviksi. Perinteisesti tällaisiin tilanteisiin on varauduttu siten, että on varastoitu hiiltä, jota sitten ongelmatilanteissa käytettäisiin hiililauhdelaitoksissa. On kuitenkin niin, että pelkkä hiili ei paljon lämmitä, jos ei ole olemassa tuotantokapasiteettia, joka sitä polttaisi. Pitäisikö Suomessa olla huoltovarmuusreservi, eli valtion omistuksessa tai muuten hallussa olevia laitoksia, joita em. tilanteissa käytettäisiin – kaiketi pitäisi.

Mikä määrä uusiutuvaa on tarpeeksi?
Vaikka paperi on looginen ja näkemykset hyvin perusteltuja, kaikkea en silti ymmärrä. Siinä oletetaan, että uusiutuvaa energiaa halutaan jatkossakin tukea enemmän kuin mitä päästökauppa tekee. Perusteena lienee puhtaasti halu tukea kotimaista tuotantoa. Koska päästökauppa asettaa päästökaton EU:n tasolla, eivät kotimaiset toimet uusiutuvan lisäämiseksi tai fossiilisen tuotannon vähentämiseksi kuitenkaan pienennä päästöjä lainkaan. Sama toimii myös toisin päin. Vaikka Suomessa lopetettaisiin kaikkien fossiilisten polttoaineiden käyttö ml. turve sähkön ja lämmöntuotannossa, eivät päästöt vähenisi yhtään grammaa; Suomen kallis toimenpide pudottaisi päästöoikeuden hintaa ja mahdollistaisi muiden maiden päästöjen kasvattamisen edullisesti.

Päästöjen vähentämistavoite kannustaa uusiutuvaa energiaa ja energiatehokkuutta. Ainakaan minä en tiedä mitään muuta keinoa pienentää päästöjä vuoteen 2030 mennessä. Lisätoimia ei siis voi perustella ainakaan päästöjen vähentämisellä.

Jos taas halutaan tukea kotimaista cleantechiä, pitäisi Suomen ajaa vahvasti päästökaupan ohjausvaikutuksen tehostamista, myös ns. vakausmekanismia. Päästökaupan kautta saatu imu puhtaille teknologioille Euroopan-laajuisesti olisi moninkertainen verrattuna kansallisesti aikaan saataviin kannusteisiin. Näin ei kuitenkaan haluta, syystä tahi toisesta, toimia.

Sähköinen liikenne ei ole pelkkä sähköauto
Mitenkään en myöskään ymmärrä näkemyksiä sähköisestä liikenteestä. Paperi viittaa VTT:n ja VATT:n tekemiin selvityksiin, joiden mukaan sähköisen liikenteen edistäminen hyödyttäisi ainoastaan ulkomaisia sähköautojen valmistajia. Herätys TEM ja tutkimuslaitokset! Sähköinen liikenne on paljon muutakin kuin vain auto! Siihen kuuluvat myös sähkön varastointi, latausjärjestelmät ja muut palvelut. Jo nyt Fortumin sähköisen liikenteen latausoperaattorijärjestelmä, Charge&Drive, on markkinajohtaja Pohjoismaissa, mukaan lukien Norjassa, mikä taas on maailman nopeimmin kasvava sähköisen liikenteen markkina. Sähköinen liikenne ei lainkaan vähennä biopolttoaineiden merkitystä, sillä tulevaisuuden päästötön liikenne tarvitsee kaikkia tarjolla olevia ratkaisuja.

2 comments

  1. Sähköautojen yleistymiseen perimmäisenä syynä on akkujen valmistuskustannusten putoaminen. Akkuteknologia on kehittynyt tuotantoprosesseiltaan jo siihen pisteeseen, että yhdistettynä aurinko- ja tuulienergiaan on monella perinteisellä energiantuottomuodolla hankalat ajat edessä.

    Energiatehokkuus, energiavarastot ja aurinkoenergian hyödyntäminen hajauttavat tuotannon sinne, missä kulutuskin on. Siirtokapasiteettien merkitys vähenee ja koko energia-ala kokee mullistavia muutoksia.

    Väitän, että 2020 aurinkopanelit maksavat enintään 10c/Wp ja antavat vähintään 20 vuotta 80%:sti nimellistehonsa. Investoijalle sähkön hinnaksi jää siis 1-2c/kWh. Kun investoija on OKT-asukas, ei maankäytön suhteen tule erikseen investoitavaa ja kiinteistön arvo nousee. Kaikin puolin hyvä sijoitus.

    Lähitulevaisuudessa li-ion energiavaraston kokonaishinta lähenee aktiivisten materiaalien nettokulua ($35/kWh). Opimme jatkuvasti lisää, miten akun sisäistä infraa optimoidaan. Investoijalle nettokulu per puskuroitu kWh on suunilleen sama, mitä tuo aurinkoenergian hinta: muutama sentti. Ja tämäkin nostaa kiinteistön arvoa.

    Investointi saattaa siis tuottaa välittömästi arvonnousuna jo tulevaisuuden sähkölaskujen verran.

    Miten näette OKT asukkaan kertainvestoidun omavaraisratkaisun vaikuttavan sähkömarkkinoihin? Minusta ainakin näyttää siltä, että tulevaisuudessa käyttöönotetut ydinvoimalat jäävät kilpailun jalkoihin.

    1. Hajautettu energiantuotanto kasvaa tulevaisuudessa. Siitä tuskin kukaan on eri mieltä. Aurinkopaneelien hinnan lasku on yksi vahva argumentti tälle. Energian varastointiteknologian kehittäminen vie tätä kehitystä myös eteenpäin.

      Miten hajautetuksi se menee, onkin sitten jo toinen juttu. Onko teknisesti mahdollista ja taloudellisesti järkevää irtautua sähkö- tai kaukolämpöverkosta kokonaan? Onko järkevää investoida vaikka sähkön varastointiin jokaisessa kotitaloudessa lämmön varastoimisesta puhumattakaan?

      Näitä kysymyksiä voi katsoa myös siitä näkökulmasta, että hajautettu tuottaja, joka pysyy kiinni verkoissa, voi käyttää verkkoa eräänlaisena pilvipalveluna. Eli silloin, kun pystyy tuottamaan enemmän energiaa kuin itse käyttää, niin myy sen verkkoon. Silloin kun oma tuotanto ei riitä, voi ostaa verkosta.

      Tämä voisi olla sekä teknisesti, taloudellisesti että käytännön syistä viisas ratkaisu. Oman tuotannon mitoittaminen huippukulutustilanteita varten tarkoittaa isoja investointeja sekä tuotantoon että varastoon. Kaikilla ei myöskään ihan käytännön syistä ole mahdollisuutta näihin investoida, jos asuu vaikkapa kaupunkien keskustoissa. Isot teollisuusyrityksetkään tuskin lähtevät näihin ratkaisuihin ihan jo mittakaavasyistä.

      Tulevan kehityksen kannalta on tärkeää etsiä ratkaisuja, jotka ovat mielekkäitä niin yksittäisen toimijan koin koko energiajärjestelmänkin kannalta. On selvää, että hajautettu energiatuotanto ja myös varastointi on osa tuota kokonaisuutta tulevaisuudessa, mutta millainen osa, sen aika näyttää.

      Esa Hyvärinen

Leave a comment

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s