Esa Hyvärinen
Posted by: Esa Hyvärinen
24.3.2014

EU otti käyttöön hiilidioksidin päästökaupan ensimmäisenä maailmassa vuoden 2005 alussa. Päästökauppajärjestelmä pyrkii vähentämään energiateollisuuden ja energiavaltaisen valmistavan teollisuuden kasvihuonekaasupäästöjä markkinaehtoisesti.

Päästöjen hinta on kaikille järjestelmän piiriin kuuluville laitoksille sama koko EU:n alueella. Energian tuotannolle ja teollisuudelle tämä tarkoittaa sitä, että päästöistä joko maksetaan tai niitä vähennetään erilaisin toimin, esimerkiksi investoimalla energiatehokkuuteen. Yritys valitsee, kumpi sille on edullisempi vaihtoehto.

Päästökauppa ohjaa vähennykset toimialojen välillä kustannustehokkaasti

Päästökauppa on teknologianeutraali tapa vähentää kasvihuonekaasupäästöjä EU:ssa. Toisin sanoen mekanismi ohjaa päästöjen vähentämisen toimialasta riippumatta sinne, missä se voidaan tehdä kustannustehokkaimmin.

Toimialakohtaiset päästönormit, jotka suhteutettaisiin esimerkiksi tuotannon määrään, takaisivat toki sen, että kullakin toimialalla päästövähennykset kohdistuisivat kustannustehokkaasti. Jonkun täytyisi kuitenkin päättää, kuinka paljon kunkin toimialan pitäisi päästöjään vähentää. Se olisi haastava tehtävä etenkin, kun eri sektoreiden tuotteita käytetään samoihin tarkoituksiin. Esimerkiksi muovia ja paperia käytetään pakkauksiin ja sähköä ja kaukolämpöä lämmitykseen. Päästökauppa ohjaa vähennykset tehokkaasti myös sektoreiden välillä ohjaten päästökustannuksen tuotteen hintaan.

Päästökatto varmistaa päästövähennysten toteutumisen

EU:n päästökauppajärjestelmässä yksittäisellä laitoksella, kaupungilla tai maalla ei ole omia päästövähennystavoitteita vaan yksi EU-tasolla asetettu päästökatto, joka takaa sen, ettei päästöjen kokonaistaso ylity. Sillä, missä päästöt syntyvät tai missä niitä vähennetään, ei ole merkitystä ja järjestelmä ohjaa vähentämään päästöjä EU:n alueella siellä, missä se voidaan tehdä edullisimmin.

Viime vuosina kivihiilen hinta on romahtanut kansainvälisillä markkinoilla kun mm. USA:n markkinoilta on liuskekaasubuumin seurauksena vapautunut runsaasti kivihiiltä maailman markkinoille. Samalla sekä talouden taantumasta että päällekkäisistä ohjauskeinoista, erityisesti uusiutuvan energian tuista johtuen päästöoikeuksien hinta on ollut hyvin alhainen. Näistä syistä hiili on syrjäyttänyt monissa laitoksissa kalliimmat polttoaineet, kuten biomassan ja kaasun. Tämä on lisännyt paikallisesti huolta päästöjen kasvusta. EU-tasolla hiilidioksidipäästöt eivät kuitenkaan kivihiilen käytön lisääntymisestä huolimatta voi ylittää päästökaupan asettamaa päästökattoa, vaikka laitos- tai jopa maakohtaisesti päästöt lisääntyisivätkin.

Päästökaupan logiikasta seuraa myös se, että sen piiriin kuuluvia toimintoja koskevat paikalliset tai kansalliset lisärasitteet ja -tavoitteet, olivatpa ne sitten päästöveroja tai määrärajoitteita, eivät EU-tasolla vaikuta aiemmin sovittuihin kokonaispäästöihin millään tavalla. Esimerkiksi Suomen kaukolämmön polttoaineiden CO2-vero on puhtaasti keino lisätä valtion verotuloja, eli sitä ei voi perustella päästöjen vähentämisellä. Vaikka Suomessa lopetettaisiin fossiilisten polttoaineiden käyttö päästökaupan piirissä olevien sähkön ja kaukolämmön tuotannossa kokonaan, ei sillä olisi mitään vaikutusta EU:n kokonaispäästöihin. Suomen toimenpide vain antaisi tilaa muiden maiden toimijoille lisätä päästöjään.

EU:n toimet vaikuttavat vain EU-alueella

Päästökauppaa moititaan usein siitä, että se rasittaa EU:n kilpailukykyä. Tämä pätee luonnollisesti kaikkiin EU:n päätöksiin samalla tavalla. Jos EU olisi päättänyt rajoittaa päästöjä laitoskohtaisin päästörajoin tai CO2-verolla, koskisivat nekin tietenkin vain EU-maita. Päästökaupan vaikutusta kilpailukykyyn pitäisikin arvioida suhteessa muihin mahdollisiin päästövähennyskeinoihin. Tällaisessa vertailussa se selviää tehokkuutensa ansiosta voittajana.

CO2-verossa huomionarvoista on myös se, että se on päästövähennyskeinona toivottoman vaikea toteuttaa. EU:ssa verotus kuuluu kansalliseen toimivaltaan ja kaikki EU-tasoiset verotuspäätökset vaativat yksimielisyyden. CO2-veron osalta tämä tarkoittaisi käytännössä sitä, että EU:ssa olisi käytössä 28 erilaista veroa, jotka kattaisivat eri toimintoja, olisivat eri suuruisia ja muuttuisivat eri aikaan eri suuntiin valtioiden taloudellisesta tilanteesta ja muista poliittisista tavoitteista riippuen. Tämä myös synnyttäisi kilpailutilanteen eri maiden verojärjestelmien välille.

Maailmanlaajuinen vero olisi moninkertaisesti vaikeampi toteuttaa, koska saman suuruinen vero muuttuisi jo vuodessa kunkin maan taloudellisen kehityksen mukaan. Tätä taustaa vasten voidaan todeta, että veroa päästökaupan vaihtoehdoksi tarjoavat tahot ovat todellisuudessa  sitä mieltä, että ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ei pitäisi tehdä mitään.

Euroopan komissio esittää vuoden 2030 tavoitteita koskevassa ehdotuksessaan keskittymistä CO2-päästöjen vähentämiseen ja päästökaupan vaikuttavuuden lisäämistä. Tämä on myös kilpailukyvyn kannalta huomattavasti parempi vaihtoehto kuin nykyinen malli, jossa on useita tavoitteita, jotka vesittävät toinen toisensa vaikuttavuutta ja lisäävät sitä kautta kustannuksia.

Leave a comment

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s